Uskontojen sulatusuunista

Viimesinta tekstia tuli ilmeisesti kirjotettua kovasti kiiressa, koska unohdin siita kaiken oleellisen. Kuten sen etta sen italialaisen paikan pizzat oli paitsi tosi hyvan makusia myos maailman suurimpia. Siis oikeesti ihan valtavia. Ja tanduay rommia sai litran noin eurolla. Mutta nytpa tiedatte siten namakin! Nytkin on vahan kiire, kun taa hostellin kone on todella todella hidas. Ei siis kuvia luvassa tallakaan kertaa, sorry =|.

White Beachilta matkattiin sitten seuraavana aamuna ensin takasin Manilan ja sielta sitten saman tien Dau:n kaupunkiin. Dau oli viela Manilaakin ahtaampi, melusampi, koyhempi ja likasempi. Aika ahdistava. Jos kaupunki oli ahdistava niin meiden majapaikka oli sita kerrottuna tuhannella. Pimee huone, jonka ovea ei saanut ulkopuolelta lukkon. Onneks sentaan voitiin lukita ittemme sisaan. Vessa ei vetanyt, suihkun ja vessan lattiat lainehti, lattiamtto oli repalainen ja valoa satiin yhdesta pienesta poytavalosta. Otokoita ei sentaan ollut. Tai ainakan niita ei nakyny kun oli niin pimeeta.

(se oli oikeesti kaamempi kun milta se tassa nayttaa =P)

Kaupunkiin ei kauheesti tutustuttu, mutta siella kaveleminenkin oli niin ahdistavaa ettei valikskaan. Tuskin siella ois mitaan nahtavaa ollutkaan. Aamulla herattiin tosi aikasin ja suunnattiin saman tien kohti Clarkin lentokenttaa. Sinne paaseminen oli vahan kummalista kun piti vaihtaa jeepneyta ja maksaa ylimaarasta siita etta paasi perille asti. Lentokoneeseen paasy suju ongelmitta, vaikka paikkoja ei ollut merkattu joten sinne piti tungeksia etsimaan vierekkaiset paikat ennen kun kaiki ois mennyt. Tavatiin kentalla suomalaiset Nina ja Martin, joilta saatiin hyvia vinkkeja Malesiaa varten (ovat asuneet taalla pari vuotta).

Eilen siis saavuttiin Kuala Lumpuriin ja meidan hostelli loyty melkein liian helposti, ottaen huomioon ettei meilla ollut kunnollista karttaa. Bussilla vaan Chinatowniin ja kun noustiin ulos niin joku kauppas hostellia. Kun ei haluttu menna sen hostelliin, niin se ystavallisesti neuvo mista loydetaan taa MoonLodge, josta oltiin varattu huone kahdeks yoks. Eilen kaytiin syomassa kiinalaista ja kierreltiin vahan Chinatownin markkinakatua.

Tana aamuna herattiin aikasin ja mentiin hakemaan lippua Petronas Buildingin nakoala tasanteelle, mutta kun paastiin sinne niin myohassahan me kuitenkin oltiin. Huomenna taytynee siis koittaa herata viela aikasemmin! Kaytiin sitten katsastamassa Hindujen Batu Caves, jossa ne viettaa vuosittain jotain pyhiinvaellusjuhlaa. Oli aika magee. Nahtiin apinoitakin. Sitten nahtiin pari moskeijaa, mutta oltiin liikkeella rukoustunnin aikana niin ei paasty sisalle. Nyt sitten vahan lepaillaan ja sitten lahdetaan kattelemaan milta nayttaa Kuala Lumpurin uuden vuoden pippalot.





Kuala Lumpur kaupunkina on mukava. Taalla on paljon puhtaampaa ja rauhallisempaa kun Filippiineilla ja turistejakin nakyy joka puolella. Toisin sanoen taalla on rikkaampa ja lansimaisempa. Ehdottomasti parasta tassa kaupungissa kuitenkin on se, miten taa on todellinen uskontojen ja kulttuurien sulatusuuni. Taalla asuu malesialaiset, kiinalaiset, arabit, intialaiset, lansimaalaiset ja nepalilaiset kaikki sulassa sovussa. Uskontoja loytyy sitten tietysti budhista muslimeihin ja kristityista hinduihin. Kirkot ja temppelit on sulassa sovussa rinkkain, eika se tuota ihmisillekkaan ongelmia. Ihan tosi hienoa mun mielesta.

Huomenna sitten ois suuntana Penangin saari lansirannikolla. Jatetaan itarannikko nyt siteen talla kertaa valiin, kun siella on monsuunit...

Hauskaa Uutta Vuotta kaikille toivottelee Hanna ja Tommi.
Bilettakaa lujaa ;)...

Vihdoinkin lamminta!!

Selvittiin sitten sielta Korean lumisateesta saamatta edes flunssaa! Vietettiin viiminen paiva kulkien kahvilasta ja ravintolasta toiseen. Illalla kaytiin keilaamassa Tommin kavereiden kanssa ja sen jalkeen sitten suunnattiin lentokentalle. Ihan kiva kentta ja hyvin siella olis saanut nukuttua, jos ois yhtaan nukuttanut...

Aamulla paastiin ongelmitta mukaan meidan lennolle ja lentokin suju ihan kivasti kun saatiin ruokaa ja omasta pikku telkkarista sai katella just sita kanavaa, jota halus (tassa ehka palajastuu et lennan yleensa jossain viela halvemmassa luokassa, koska moiset jutut oli mulle aika luksusta). Saavuttiin Manilaan vaan sellanen puol tuntia myohassa. Tommi oli varannu meille kahdeks ekaks yoks hotellin joulun kunniaks! Oli aika siistia paasta tosi leveeseen sankyyn ja oikeen ihanaan suihkuun..

Eka paiva Manilassa meni siihen kun kuljeskeltiin vahan ympariinsa ja kateltiin paikkaa. Ilma oli tosi kuuma, mutta auringosta ei silti ollut tietoakaan. Kaupunki oli taynna ihmisia, autoja, aania, hajuja (osa hyvia, osa ihan kamalia)likaa ja saasteita. Aika erilaista verrattuna tahan astisiin maihin. Tokana paivana kaytiin Manilan vanhassa kaupungissa, Intramuroksessa. Reissua vahan hairitsi ensin trooppisen painostava ilma ja sitten sade ja sitten taas se painostavuus. Vanhassa kaupungissa oli kuitenkin ihan kivoja taloja ja nahtiinpa ihan hieno puutarhakin.



Koska Manila ei muuten sytyttanyt niin paatettiin seuraavana paivana ottaa bussi Batangasiin ja sielta lautta Mindoron saarelle Puerto Galeraan. Iltapaiva kulukin sitten siihen kun koitettiin loytaa bussiasemia...ja illalla ostin vihdoin itelleni kivat sandaalit! Koska voin kertoa etta tennarit ei oo parhaat mahdolliset jalkineet siihen et ensin hikoilee, sitten kahlaa vesilammikoissa ja sitten taas hikoilee. Oli tosi kivaa sovitella niita sandaaleja, kun jalat oli ihan mustan violetit kun sukista ja kengista oli pikkasen karannut varia...

Illalla kaytiin viela jouluaaton kunniaks syomassa tacoja ja juomassa margaritat. Tilattiin ensin molemmat yhdet annokset ja sitten viela kolmas annos puoliks kun jai nalka. Eipa ihan heti ois Amarillossa moiseen varaa. Illalla sitten viela omassa huoneessa nautittiin juustoa, valkkaria, suklaakekseja ja leipakuutiota. Nam. Eipa silti kauheesti joululta tuntunut, eka kerta kun oli vahan sellanen olo, etta tan yhden paivan olisin voinu viettaa myos Suomessa.



Seuraavana aamuna hypattiin sitten bussiin kohti Batangasia. Kun tultiin asemalle niin yhdet naiset kerto venailleensa bussia jo yli tunnin. Meilla kavi tuuri, silla jouduttiin odottamaan ehka noin 15 minuuttia. Alkuperanen suunnitelma oli menna Puerto Galerassa Sabanga Beachille, mutta sitten tavattiin bussissa amerikkalainen Brian, joka suositteli White Beachia. Paatettiin sitten menna sinne. Lautalla tavattiin joukko muita amerikkalaisia, jotka oli menossa Beach Resortille ilmaseks ja kutsu meidat ja saksalaisen Michealin mukaansa. Joten paatettiin sittenkin lahtea sinne. Satamassa ahtauduttiin kaikki kymmenen jeepneyn kyytiin ja siina sitten kaikkien laukkujen alle ahtautuneina koitettiin esittaytya toisillemme ja selvittaa kuka matkustaa kenekin kanssa ja mista kukin on. Majapaikka oli varsin mukava: loyty bingis-poytaa, uima-allasta ja merenrantaa. Ekaks yoks saatiin tommin kanssa sellanen oma ranta bungalow, josta jouduttiin sitten toiseks yoks valitettavasti siirtymaan huoneeseen, kun sinne paikkaan tuli ilmeisesti maksaviakin asiakkaita.



Se etta paastiin sinne ilmaseks, johtu mun kasittaakseni siita etta yhta niista jenkeista, Wennia, oli pyydetty sen paikan johtajaks tms. ja se oli kattelemassa etta ottasko se homman vai ei. Tai nain ma ymmarsin, en todellakaan oo varma. Mutta eipa silla niin valiakaan, olipahan ilmasta Ruuat tosin jouduttiin siella ostamaan ja ne oli aika kalliita..mut ei sekaan niin haitannu, koska seura oli hyvaa ja nukkumapaikka ilmanen.

Seuraavana paivana lahdettiin joukolla White Beachille nauttimaan auringosta (JIPPII, VIHDOINKIN!!!) ja halvemmasta ruuasta. Illalla nautittiin vahan olutta ja Mindora Slingeja (paikallinen drinkki) ja tanssittiin rannalla. Ihanaa. Jos musta on kiva tanssia hikisessa ja pahan hajusessa baarissa niin rannalla se on ihan taivaallista =).. jossain vaiheessa illalla oli ilmeisesti joku maanjaristyskin, mutta ei sita huomannu kukaan muu kun Brian, joten ei se ihan kauheen iso varmaan ollut.



Seuraavana aamuna Wennin porukan piti lahtea takasin kohti Batangasia, joten me muut (mina, Tommi, Micheal, Brian ja Brianin tyttoystava Helen ja sen Kaveri Brunei, jotka saapu edellisena iltana) muutettiin White Beachille. Ei iohan ois budjettiin sopinu jaada sinne resortiin, kun se ois maksanu jotain 4000 pesoa yo. Saatiin Tommin ja Michelin kanssa huone kahdella leveella parisangylla ihan halvalla. Eilen sitten otettiin aurinkoa koko paiva. Iltapaivalla lahdettiin kaveleen toisella rannalla olevaan italialaiseen ravintolaan, jossa ruoka oli kylla ehdottomasti sen kavelyn arvosta. Nam. Kun syotiin niin ehti tulla pimeeta, joten ei viititty lahtea rampimaan takasin osin aika liukkaira rantakivia.

Tilattiin siis tricyklet (joka on muuten tosi hauska tapa matkustaa: sellanen moottoripyora sivuvaunulla). Ne ei kuitenkaan paassyt sinne ravintolaan asti, joten jouduttiin sitten pimeessa kuitenkin seikkailemaan ensin pitkin rantaa vaistellen veneenkoysia, sitten jotain kuoppasta tieta (ihme et mun nilkat on elossa) ja lopuks viela ylittamaan joku allottava joki ja rampimaan mudassa, johon kengat jai kiinni. Sitten viela venailtiin niita tricykleja pieni ikuisuus pimeessa. Mietettiin siina mm. miten jenkkileffoissa siina kohdin meidan ois kaikkien pitany lahtee eri suuntiin ja eksya metsaan. Mutta sielta ne kyydit sitten lopulta tuli ja paastiin takasin White Beachille nauttimaan taas hiukan mindora slingeja ja tanssimista ennen nukkumaan menoa.

Tanaan on taas hengattu rannalla oikeestaan koko paiva. Asken syotiin jotain paikallista jalkkaria HolaHolaa, joka kai tarkottaa EverythingEverything. Musta siina oli vahan liikaakin kaikkea (ainakin sokeria), jos rehellisia ollaan. Luulen et taidan pysytella vaan hedelma pirteloissa tasta eteenpain. Huomenna otetaan aamulla lautta takasin Batangasiin ja sitten sielta toivottavasti loydetaan iltaan mennessa tiemme Angeles Cityyn, joka on lahella Clarkin lentokenttaa, josta meidan lento lahtee tiistaina. Ja lennon paamaarana on siis Kuala Lumpur, Malesia. Odottelen jo Malesiaa innolla, toivottavasti paastas siella vahan sukeltelemaan ja nauttimaan lisaa auringosta. Tarkotuksena oli aluks menna itarannikolle, mutta siella on kait joku monsuuni kausi just nyt. Joten nyt pitaa katella jos loydettas lansipuolelta jotain sukelluskohteita tai muuta nakemisen arvosta.

Mutta kaikki siis hyvin meidan auringon alla. Mua ei edes viela tassa vaiheessa niin haittaa vaikka se aurinko oiskin pilvien takana. Pystyn toistaseks olemaan tyytyvainen ihan siihen, etta ei oo miinu asteita =D...kuvia luvassa taas heti kun saan jotenkin kameraa ja muistitikkua toiminaan yhteistyossa jonkun koneen kanssa, alkaa hermostuko. Ne Peking kuvatkin on kylla tulossa ;)...

Kohti Filippiineja!

Kohta ollaan lampimassa! Mutta sita ennen palellaankin sitten oikein kunnolla.
Lahetettiin nimittain asken parikymmenta kiloa tavaraa Suomeen. Ja paketti sisalsi mm. mun lampimat housut, sukkahousut, villapaidat, lapaset ja talvitakin. Ja tietenkin taalla on tanaan kylmempaa kun viela kertaakaan aikasemmin. Joten on ihan kiva hengailla tuolla ulkona ohuessa paidassa, kaulahuivissa ja sormettomissa. Mutta ehkapa selvian tasta yhdesta paivasta sen voimalla, et tiedan 24 tunnin paasta olevani lampimassa.



Ollaan nyt Seoul Towerin ja War Memorialin lisaks nahty aika paljon kauppoja ja markkinoita.





Niita taalla kylla riittaa ihan kivasti. Kaytiin Aasian isoimmassa elektroniikkatavaratalossa Yongsangissa. Loysin vihdoin itelleni uuden muistitikun ja muistikortin, joten paikka kylla taytti tarkotuksensa. Ja sitten shoppailin vihdoin myos olkalaukun ja uutta luettavaa. Kaytiin myos kansallismuseossa, jossa oli paljon erilaisia vaaseja ja kaikenlaista muuta, mita nyt tollasissa kansallismuseoissa yleensa on. Kyllahan te tiedatte. Ihan iso paikka ja oli siella kaikennakosta aika vaikuttavaakin. Parasta kuitenkin oli etta sinne paasi sisaan ilmaseksi!

Koitin etsia itelleni joitan oikeen korealaista muistoks siita, etta taallakin on kayty, mutta en keksiny mitaan. Eika kukaan oo oikeen osannu auttaa. Joku Tommin kavereista mietti, etta ne soittelee taalla kuulemma jotain kattilankansia ja rumpuja hassuissa hatuissa nuotion ymparilla. Ja sitten nailla on joku omalaatunen haapuku. En sellastakaan kuitenkaan sitten ostanut, kun ne oli aika rumia...Kaikkein korelaisinta ilmeisesti on Louis Vuittonin feikkilaukut ja Starbucksin kahvi. Mika ihana ja omalaatuinen kulttuuri nailla taalla on.

Iltasin on kayty syomassa ja juomassa, joko kaksin tai Tommin kavereiden kanssa. Ruoka ei edelleen kauheesti kehuja ansaitse, vaikka kylla sita nyt jostain paikoista ihan syo. Ja sellaset levaan kaarityt riisikolmiot on jopa ihan tosi hyvia! Ja sain tanaan hyvaa juustokakkua =D..illalla ehka syodaan viela jotain leva-riisi-muna-sorsselia, jota ei eilen saatu kun paikka oli kiinni. Se on kuulemma korealaista. Toivottavasti parempaa kun kimchi eli sellanen kaali (mika yllatys) homma, jota jokapaikassa saa alkupalaks. Ja juu, kun tilaa olutta niin sen kanssa saa sellasia hyvia snaksuja. Ja eilen kun kaytiin juomassa viinia, niin saatiin tosi ihanaa juustoa keksien kanssa. Joten kylla taalla jotain hyvaakin siis saa :)

(taa on nyt sita leva-riisi-muna hommelia eli bibinbappia)

Ensi yo vietetaan lentokentalla (saastetaan rahaa) ja sitten aamulla tosiaan suunnataan vihdoin viimein Filippiinien lampoon. Toivottavasti siella ei ihan kauheesti koko ajan sataskaan, vaikka saatiedotukset sellasta vahan on lupaillut. En varmaan oo montaa kertaa sanonut, mutta en malttas odottaa et paasen lampimaan!

(nain sita leireiltiin lentokentalla)

Hauskaa Joulua kaikille sinne Suomeen. Toivottavasti ootte ollut kiltteja ja saatte paljon kivoja lahjoja ;)..

Kuulumisia Soulista

No niin Koreassa ollaan. Korean jälkeen tää blogi tulee siis kertomaan mun ja Tommin seikkailusta lämpimissä maissa. Enpa tosiaan malttas odottaa et pääsen aurinkoon ja voin unohtaa toppahousut ja villapaidat muutamaks kuukaudeks..

Mutta tällä kertaa palataan vielä vähän ajassa taaksepäin, kylmään Pekingiin. Se maailman turhin torstaipäivä vaihtu sitten lopulta illaks ja voitiin vihdoin suunnata asemalle. Vaikka oltiin junassa puoli tuntia ennen sen lähtöä, niin koko meidän vaunu oli ihan täynnä ja ihmisiä tungeksi joka paikassa. Kun onnistuttiin ahtamaan tavarat ylähyllyille ja päästiin vihdoin istumaan, niin alettiin arvuutella, miten ihmeessä siellä junassa oli niin paljon enemmän ihmisiä kun paikkoja? Selityksenä olis voinut olla se, että samoin kun venäjällä, niin Kiinassakin ihmiset tykkää saattaa koko suvun voimin lähtijöitä junaan asti. Mutta kun sinne junalaiturille, saati sitten junaan asti ei päässyt ilman lippua. Kun juna lähti liikkeelle, niin todettiin että junaan yksinkertaisesti myytiin myös seisomalippuja.

Hard seat paikoilla nukkuminen ei ollut ihan helpointa. Paula istu ikkunan vieressä ja mä keskellä. Meitä vastapaatä istu kiinalainen nuoripari (joista se poika ärsytti mua pelkällä olemassa olollaan ihan suunnattomasti!) ja sitten käytäväpaikoilla oli kaks vanhempaa miestä. Jalkatilaa ei ollut nimekskään, varsinkaan kun nuoripari tukki sen vähänkin tilan tsiljoonilla kasseillaan. Me ja nuoripari koitettiin siinä sitten kaikki neljä nukkua sellasen pienen ikkunan alla olevan pöydän päällä. Ihmiset muutenkin nukku mitä kummallisimmissa asennoissa, harmittaa kun ei tullut otettua kuvia. Paulan vieressä oli lämppäri, joka puhalsi aivan järjettömän kuumaa ilmaa. Mun paikalla sitten toinen kasi sai nauttia siitä kuumuudesta ja toinen käytävältä puhaltavasta kylmästä tuulesta. Vaihdettiin jossain kohdin paikkoja, kun Paula ei enää kestäny sitä kuumuutta. Musta se oli vaan kiva olla vihdoinkin lämpimässä =D..koitin yhdessä vaiheessa vahan nousta venyttelemään selkääni, mutta kaikki luuli et haluun vessaan ja siitä seuras kauhee sähellys ja kohellus, kun ihmiset siirteli kasseja ja teki tilaa. Loppumatkan istuin sitten vaan ihan kiltisti paikallani. Pakko tähän väliin muuten vielä mainita kyseisen junan vessa. Ikinä elämässäni en oo nähnyt yhtä karmivaa vessaa. Sitä ei pystynyt vetämään, joten kaikki mikä ei heti tippunut reiästä ulos niin ajelehti sitten pitkin lattiaa. Ja haju oli sen mukana. Yöh.

Aamulla saavuttiin Xi’aniin. Ekana ostettiin liput eteenpäin, jotta saatiin tavarat aseman säilöön. Kiinassa ei pysty rautatieasemilla tekemään mitään tai menemään minnekkään, jos ei oo näyttää junalippua. Paula päätti jatkaa Shanghaihin ja mullahan siis suuntana oli Qingdao. Lippujen osto kävi helposti, mitä nyt kerran vaihdettiin myyjää vahan englannin taitosempaan. Oisin ostanu täksikin matkaksi sen hard seatin, mutta ne oli loppu, joten mulle tarjottiin seisomapaikkaa. Harkitsin noin kaks sekuntia vähän reilun kahdenkymmenen tunnin junamatkaa, seisten rinkka selässä ahtaalla käytävällä. Yllätytte varmaan, mutta päätin sitten kuitenkin tuhlata viisi euroa ja ostaa hard sleeperin.

Käytiin kaakaolla McDonald’sissa, kun se oli niin kätevästi siinä asemaa vastapäätä ja arveltiin että siellä ois lämmintä ja vessa. Ja olihan siellä. Tän jälkeen sitten palloiltiin linja-autoasemalle etsimään bussia terrakotille. Paikalliset opasti meidät oikeeseen bussiin ihan pyytämättä. Terrakotta armeija oli ihan sitä mitä odotinkin. Varsin vaikuttavaa, kun miettii koska se on tehty ja miten. Mutta vaikka kuinka päin asiaa mietin, niin ei siinä touhussa kyllä sillonkaan oo mitään järkeä ollut.



Muuta me ei sitten Xi’anista kauheesti jaksettu katellakkaan. Käytiin syömässä jossain mestassa, jossa liha tuotiin pöytään niin tirisevänä, että tarjoilija suojeli Paulaa lautasliinan kanssa roiskeilta. Mä sen sijaan jouduin suojelemaan itseäni ihan ite.



Paulan juna lähti muutamaa tuntia ennen mun junaan, joten saattelin ekaks Paulan asemalle. Oli kyllä kummalista lähteä eri suuntiin, kun oli viimiset viisi viikkoa vietetty yhdessä suunnilleen 24/7. Mutta me törmätään vielä. Ja onneks jossain missä on ihanan lämmintä! Kun Paulan juna oli lähtenyt niin koitin etsiä itselleni suklaata. Mutta eihän Xi’anissa moista herkkua taidettu edes tuntea, joten oli sitten pakko säästää viimiset rovot tuonnemaksi.

Junan lähtö oli varsin mielenkiintoinen kokemus. Ei siinä mitään että juna oli puoli tuntia myöhässä. Kivahan siellä täpötäydessä odotushallissa oli hengailla kanssa matkustajien kanssa. Noin 15 minuuttia sen jälkeen, kun meidän junan aikataulun mukaan olisi lähtenyt, niin meidän porteille ilmesty pari lipuntarkastajaa. Kiinassa on siis sellanen systeemi, että junaa odotellaan aina isossa odotushallissa, josta on erillisiä portteja aina eri juniin. Niistä porteista sitten päästetään ihmisiä aina yks juna kerrallaan laiturille, niin että liput tarkistetaan jo siinä. Kun meidän portille ilmesty lipuntarkastajat, niin ihmisiä alko kerääntyä niiden eteen. Mäkin sitten odotteluun kyllästyneenä heitin rinkan selkään ja tungin sinne muiden mukana. Tässä vaiheessa nää tarkastajat siirtykin viereiselle portille (jossa ei lukenut mitään määränpäätä tai kellon aikaa) ja aukasi sen. No, tästä auenneesta portista sitten alko varsinainen tunku ja noin kymmenen minuutin päästä koko iso halli oli melkein tyhjä. Lukuun ottamatta meitä noin 60 ihmistä, jotka seisottiin kun sillit suolassa siinä meidän portin edessä. Mä olin juuttunut sinne ihan keskelle, joten ei ollu mitään toivoa koittaa setviä tietään sinne tyhjempiin tiloihin...mut kivahan se oli seisoa niin ahtaasti ettei mahtunu edes hengittämään, kun sitä tyhjää tilaa ympärillä oli vaan muutamalle sadalle ihmiselle.

Lopulta sitten ne meidänkin portit avattiin – puol tuntia sen jälkeen kun junan piti lähteä. Ja sitten meidän piti JUOSTA sinne junaan! Niitä lipuntarkastajia seiso siellä käytävillä hoputtamassa meitä minkä ehtivät. Mua ois ehkä säälittänyt ne vanhat mummot hirveiden kantamusten kanssa, joita suunnilleen piiskattiin eteenpäin. Mutta säälille ei nyt ollu sijaa, koska musta oli niin hillittömän hauskaa, et ensin odotettiin puol tuntia junaa ja sitten meidän piti juosta sinne kilpaa. En kuollaksenikaan tajua, miksei meitä voitu vaikka päästää sinne laiturille ihan pikkusen aikaisemmin, jos kerran oli niin kova kiire. No, lopulta sitten päästiin kaikki läähättäen sinne junaan. Meidän vaunu muistutti kovasti Venäjän plaskartnya, paitsi että käytäväpaikkoja ei ollu, vaan sen sijaan aina kolme sänkyä päällekkäin. Onnistuin just löytämään rinkalleni paikan, kun junasta sammutettiin valot. Mitään yövaloja ei ollut, joten jouduin sitten ihan pimeessä kiipeen sinne sänkyyni ja siellä sitten arvaileen, et mistähän ois tarkoitus tehdä peitto ja mistä lakana.

Junassa oli muutenkin samanlainen tunnelma kun Venäjällä. Ihmiset tykkäs tuijottaa mua, osotella mua, virnistellä mulle ja ottaa musta kuvia. Onneks se yläsänky oli niin korkeella, että pystyin halutessani aika hyvin ingnooraamaan niitä. Kovin auttavaisia ihmiset kyllä oli. Aamulla esimerkiksi meidän matkaliput vaihdettiin sellasiin metalliläpysköihin. (En ikinä tajunnu niiden tarkotusta, sillä niillä ei tehty mitään. Ja kun tultiin perille niin ne vaihdettiin takasin lippuihin.) ja alapedissä ollut nainen kovasti huolehti, että mun pitää pitää siitä oikeen hyvää huolta. Ainakin luulisin et se koitti selittää sitä. Ainakin se oli kovin tyytyväinen kun laitoin sen rahavyöhöni. Kun venailin vessan vapautumista, niin konnari ihan kädestä pitäen vei mut nurkan taakse, jossa oli vapaita vessoja. Ja vieläpä opasti että missä voi pestä kädet, miten vessa vedetään ja miten oven saa lukkoon. Vaikutin ilmeisesti sen mielestä todella tyhmältä. Hetken päästä tosin myös tunsin itseni todella tyhmäksi, kun takasin mennessä kävelin oman sänkyni ohi. Viereisen pedin mies tuli perästä hakemaan mua (taas kädestä pitäen) takasin. Osotteli siinä meidän kohdalla vielä mun sänkyä, etten vaan kiipeäisi väärään...

Junaa alettiin siivota noin 2h ennen kun saavuttiin Qingdaoon. Konnarit patisti mut alas sängystä. Istuin käytävällä olevalle tuolille ihmettelemään, että mitähän nyt tapahtuu. Muutkin vähät jäljellä olevista matkustajista istu näillä tuoleilla. Hetken kuluttua toinen konnari palas peittojen kanssa, asetteli ne mun vieressä olevalle alapedille ja sitten määräs mut siihen istumaan. Mulle ois ihan hyvin kelvannut se tuolikin. Oli vähän pöhkö olo istua niiden kaikkien peittojen keskellä. Hetken perästä ne konnarit tuli siihen vastapäätä istumaan ja kyseleen, että mistä oon kotosin ja miks oon menossa Qingdaoon ja ties mitä. Oli aika vaikeeta, kun eihän ne puhunu englantia. Lopulta näytin niille kartasta, missä on Suomi ja mistä oon tullu ja mihin oon menossa. En tiedä tajusko ne mitään, mutta kovasti ne ainakin oli innoissaan. Yks mies, joka osas noin kaksi sanaa englantia, koitti siinä vähän toimia tulkkina. Sen kanssa keskustellen sitten vietin viimiset kaksi tuntia. Saatiin selväks suunnilleen sen verran, että se oli kotosin Qingdaosta ja oli ollut Xi’anissa tapaamassa veljeään ja sen lapsia. Varsin antosat kaksi tuntia siis!

Qingdaon asemalla ei yllättäen ollut yhtään hostellin tarjoajia, kun niitä kerrankin ois tarvittu. Pari ihmistä koitti tarjota mulle viiden tähden hotellia, mut sen hinnat ei ihan osunu mun budjettiin, joten ajoin ne tiehensä. Tän seurauksena vaan valitettavasti seisoin asemalla rinkka selässä ilman mitään käsitystä siitä mihin mennä. Olin ehtiny Xi’anissa tarkistaa sen verran että kaupungissa ois peräti kaksi hostellia. Mielestäni kirjotin toisen nimen ja osotteen ylös, mutta jos niin tein, niin ainakaan sitä lappua ei enää mistään löytynyt. Harhailin pari tuntia ympäri pimeneviä katuja täysin päämäärättömästi. Aloin just vakuutella itelleni, että eihän se nyt kovin kamalaa oo viettää yönsä 24h auki olevissa McDonaldseissa, kun törmäsin englantilaiseen poikaan, jonka ekat sanat oli ”Hey! Looking for a hostel? Just follow me!” Oisin voinut halata sitä, mutta luulen, että mun rinkka olis vaan kaatanut meidät molemmat kumoon.

Hostelli oli halpa – niin halpa että mulla jäi vieläpä rahaa ostaa vähän ruokaa sieltä. Aamulla tein pienen tutustumiskierroksen Qindaossa. Totesin et kaupunki oli nähty noin puolessa minuutissa. Kuvia en jaksanu ottaa, mutta kerrostaloja ootte luultavasti kaikki nähneet. Ja jos tahdotte nähdä kuvia vanhoista saksalaistyylisistä taloista, niin veikkaisin että meidän laitokselta voi käydä kyselemässä ;...

Seuraavaks suuntasin sitten satamaan ostamaan lippua. Sataman löytäminen oli helppoa. Lipun ostaminen ei ollut. Marsin tiskille ja nainen keräs mun opiskelijakortin ja passin ja tutkaili niitä aikansa ja ilmotti (eli kirjotti) sitten mulle hinnan. Korttihan ei tietenkään käynyt maksuvälineenä, joten kysyin missä ois lähin automaatti. En tajunnu naisen hosumisesta mitään, joten kävin kysymässä ovella seisovalta vartijalta, joka opasti mut ihan naapuriin. Muuten ihan kiva, mutta eihän mun kortti toiminut siellä. Seuraavan puoli tuntia vietinkin sitten etsien toimivaa automaattia. Sitten takasin satamaan ja samalle kassalle. Nainen keräs taas mun paperit, mutta kieltäyty myymästä mulle lippua. Kovasti se osotteli mun passia ja selitti jotain. Lopulta luovutin ja kävin sille kivalle vartijalle toistamassa mitä se nainen hoki. Sano kuulemma, että oon norjalainen ja että siksi mun pitää mennä vähän matkan päähän toiseen rakennukseen ostamaan lippuni. Jaahas. Sinne siis. Täällä lipun osto kävi ongelmitta. Ja mikä parasta: lipun ois voinut ostaa myös kortilla! Hiphurraa.

Vaikka lipun ostoon meni kauemman aikaa kun suunnittelin, niin silti mulle jäi hyvin vielä yli 2h aikaa hakea rinkka hostellilta, käydä netissä ja vaikka syödä jotain. Tai olis jäänyt, jos en olis paluumatkalla eksyny pahemman kerran. Harhailin ylös alas Qingdaon mäkisiä katuja, eikä yksikään kadunkulma, risteys tai talo näyttäny vähääkään tutulta. Enkä tietenkään ollu edes kattonu minkä nimisessä hostellissa asuin, joten oli vähän paha koittaa kysyä ohjeitakaan. Aika alko loppua ja just kun aloin tosissani miettiä, että oliko siellä rinkassa nyt ylipäänsä mitään niin kovin oleellista, niin yhtäkkiä seisoin hostellin edessä. Mystistä, koska oisin kuvitellu tässä vaiheessa jo tunnistavana sen hostellin kadun. Hain rinkkani ja painelin vauhdilla takasin satamaan ihmettelemään. Satamasta löysin mun edellisiltasen englantilaisen sankarin Wesin. Autoin sitä ostamaan lipun ja saamaan siitä opiskelija-alennusta ja se puolestaan lainas mulle 20 yuania johonkin ihme maksuun, josta ei aiemmin oltu mainittu. Ois ehkä hiukan ottanu päähän lähteä taas etsimään automaattia tollasen summan takia...

Tavattiin satamassa myös kaks ruotsalaista Isac ja Andreas sekä niiden seurassa ollut suomalainen Verena. Verena oli menossa Koreaan vapaaehtoistyöhön ja Isac ja Andreas oli maailmanympärimatkalla. Andreas oli pienenä adoptoitu Koreasta ja se oli ekaa kertaa menossa sinne. Ei tiennyt maasta, sen tavoista, ihmisistä tai kielestä yhtään sen enempää kun me muutkaan. Isac naureskeli, et Andreaksen lisäksi sillä on kolme muuta Koreasta adoptoitua kaveria ja myös sen tyttöystävä on adoptoitu sieltä. Varsin vaikuttavaa, kun nää kaverit ei edes tunteneet toisiaan. Ei Isac silti myöskään tiennyt Koreasta mitään. Eikä sen paremmin Wes tai Verenakaan. Kertoo ehkä jotain maan kiinnostavuudesta =P. Voi varmaan vaan ihmetellä et miks ihmeessä oltiin kaikki menossa sinne. Siinä sitten vietettiin kiva laivamatka pohtien, että mitähän siellä edes voi tehdä ja koitettiin epätoivoisesti löytää Verenan LonelyPlanetista jotain mielenkiintoista nähtävää Soulista. Turhaan.

Laivaan päästiin ongelmitta, mitä nyt kiinalaisilla oli selkee pakkomielle kaikenmaailman lippusiin ja lappusiin. Niitä jaettiin ja kerättiin pois ja jaettiin uusia, eikä millään niistä tuntunut olevan minkäänlaista todellista tarkotusta. Laiva oli aika pieni, joten illalla ei oikeen ollu muuta tekemistä kun käydä syömässä ja sitten pelailla korttia. Oltiin tietenkin halvimmassa luokassa, mutta kun kurkittiin ykkös- ja kakkosluokan hytteihin niin todettiin että meillä tais olla kyllä laivan parhaat paikat. Sängyn eteen sai vedettyä verhon, jollon sen takana oli ihan omassa rauhassaan. Niin yksityisessä nukkumapaikassa en ollukkaan nukkunu sitten jälkeen kun lähdin Suomesta! Ihan pakko vielä kertoa Wesin iPhonesta, johon oli ladattu kiinan sanakirja, joka toisteli kaikkia tosi hyödyllisiä fraaseja, kuten ”i am being raped” tai ”i am being shut”. Tylsyytemme keskellä kehiteltiin noiden pohjalta kivoja mainoksia iPhonelle. Niiden kannattas ehdottomasti palkata meidät suunnittelemaan niiden seuraava mainoskamppanja.

Loputtoman pitkän aamun jälkeen saavuttiin sitten satamaan. Rajamuodollisuudet oli samaa liibalaabaa kun kaikkialla. Metallinpaljastimet piippas jokasen kohdalla, eikä ketään ois voinut vähempää kiinnostaa. Wes katos satamassa ilman et ehdittiin hyvästellä sitä, mikä oli vähän harmi. Oisin kuitenkin viettäny huomattavasti kurjempia aikoja Qingdaossa ilman sitä ja nyt en ehtinyt ees kiittää. Me muut neljä sitten harhailtiin kohti metroa. Päädyttiin aika sattumalta kulkemaan oikeeseen suuntaa, koska sataman kartta oli lähinnä täynnä jotain ilosia pupuja. Käytiin matkalla noin kymmenessä pankissa, mutta ei saatu missään niistä sen paremmin vaihdettua kun nostettuakaan rahaa. Nähtiin sitten matkalla myös patsaat niistä kartan ilosista pupuista:



Onneks mun laivalla vaihtorahana saadut wonit riitti just metrolippuun, niin en joutunu tällä kertaa lainailemaan rahaa. Muut jäi pois keskustassa, joten jatkoin yksin matkaa kohti Tommin neuvomaa asemaa. Ekana tehtävänä oli taas nostaa sitä rahaa. Noin tunnin kuluttua yks automaatti (joka näytti täsmälleen samalta kun tusina muutakin) päätti yhtäkkiä olla armelias ja antaa mulle woneja. Kuinka ystävällistä. Tommi oli neuvonu mulle tien kahteen motelliin, joista jompaankumpaan ois paras (eli halvin) mennä. Olin päätynyt mielessäni niistä jo siihen vaihtoehtoon, joka tuntu olevan lähempänä, helmpompi löytää ja jota Tommin kaverit eniten käyttää. Rinkka alko tuntua tosi painavalta ja aattelin et eiköhän se kelpaa. Mutta kun tulin sinne, niin en yhtään tykänny paikasta. Tunnelma oli inhottava ja hinta kuulosti vähän kovalta. Ja kun se mies näytti mulle huoneen niin näin portaissa ihan jäätävän kokosen torakan! Onhan niitä varmaan muuallakin ollu, mut tää oli eka jonka tällä reissulla näin. Joten kävelin sitten ulos siitä hostellista ja päätin ainakin tsekata toisenkin.

Olin kirjottanu ohjeet toiseen hostelliin vähän huonosti, joten kävelin ensin sen ohi. Lopulta löysin perille ja päädyin tosi hämärästi valaistuun aulaan, josta johti punaset portaat ylös. Portaiden päästä löyty respa, jossa ei ollut ketään. Kun aikani huhuilin, niin paikalle ilmesty maailman herttasin mummo. Se näytti mulle kivan pienen huoneen, jonka hintakin oli edellistä halvempi. Ja koska torakoita ei ollu näkyvillä niin päädyin tähän vaihtoehtoon. Seuraavaks kävin mailaamassa Tommille missä oon ja sitten vietinkin sellast neljä tuntia vaan odottaen ja toivoen että Tommi löytää mut. Motellista sai muuten sellasen pienen pussukan, kun sinne kirjautu. Tai oikeestaan sinne ei tarvinnu edes kirjautua. Ne ei kysyny mun nimeä tai passia eikä pyytänyt mua täyttämään mitään papereita, mikä oli (varsinkin Kiinan jälkeen) tosi omituista. Löin vaan rahat käteen ja sain vastineeksi huoneen avaimen ja sen pussukan. Ja pussukasta tosiaan löyty partahöylä, kasvorasva, käsisaippua, kaks hammasharjaa ja kaks kortsua! Ajattelin ensin et vai tällanen mesta…mut mistä sitä tietää vaikka ne Koreassa jakas kortsuja kaikissa hotelleissa ja motelleissa. Joka tapauksessa tää paikka on oikeen viihtysä ja respan mummo on tosi herttanen. Ja täällä on lattialämmitys ja muutenkin ihan lämmintä!

Lopulta Tommi sitten tuli. Arvatkaa olinko ihan hermoraunio? Mulla riitti tekemistä noin tunniks kun kävin suihkussa (ihanan höyryävän kuumassa), purin rinkkaa ja muuta pientä. Sitten en malttanut lukea tai kirjottaa tai mitään järkevää. Pompin vaan ylös ja alas ja hermoilin. Ja lopulta se tuli. Säästän teidät nyt enemmiltä yksityskohdilta =P..enkä edes osaa kuvailla miltä se tuntu. En vieläkään oikeen tajua et vihdoin oikeesti oon täällä asti..

Soulissa ollaan oltu nyt sitten jo neljä päivää. Aika uskomatonta. Aika on menny tosi nopeesti, vaikka täällä ei oikeestaan oo mitään tekemistä. En millään pääse yli siitä faktasta, että tää on yks maailman suurimmista kaupungeista eikä täällä oo mitään nähtävää! Musta on tosi säälittävää että Porissakin on suunnilleen yhtä paljon nähtävyyksiä. Ollaan käyty war memorial museossa, joka oli ihan mielenkiintonen (tosin näkökulma oli vähän yksipuolinen, yllättävää sinänsä) ja Soul Towerissa, joka oli ihan korkee joo. Ja oli se maisemakin ihan kaunis, kaupungit yleensä iltasin on aina parhaimmillaan. Oon lukenu lonely planetin Soul osuuden noin sata kertaa, mutta ei auta. Ei sinne oo vielä kertaakaan ilmestyny mitään uutta ja jännittävää. Tällä hetkellä mielenkiintosimmalta vaihtoehdolta kuulostas ehkä korealainen kylpylä eli public path. Sitten ollaan aateltu ehkä käydä keilaamassa ja kattomassa leffoja tai jotain muuta eksoottista =P...ruu'an suhteen Tommi oli muuten oikeessa. Se on melko pahaa. Kaikki maistuu samalle. Ja näillä on pakkomielle kaaliin.

Mutta pari päivää koitetaan vielä keksiä tekemistä täällä. Eipä mua haittaa viettää vähän tällasta rennompaa aikaa välistä, ihan kiva kun ei koko ajan tarvi mennä ja kokea. Ja kohta ollaan jokatapauksessa Filippiinien lämpimillä rannoilla…sitä ennen mulle riittää että saan olla Tommin kanssa =)

About Beijing。。。

No niin. Terveisia Kiinasta. Ja kuten tavallista niin mulla ei taaskaan oo mukana mun muistikirjasta. Ja ilman sitahan ma en tietenkaan voi muistaa et, mitahan oon tehnyt ja millon oon tehnyt mitakin. Joten varautukaan aiheesta, ajasta ja paikasta toiseen pomppivaan tekstiin. Ja juu, myos kamera johtoineen on rautatieaseman sailytyksessa, joten kuviakaan ei oo talla kertaa luvassa. Mut lisailen niita myohemmin sitten.

Kiinan saavuttiin siis viikko sitten perjantaina. Meidat tanne tuonut juna oli todellinen luxus juna (oli se tosin sen hintanenkin). Matkustettiin taas neljan hengen kupe-vaunussa, jossa oli meidan lisaks thaimaalainen mies. Junasta loyty telkkarit ja radiot kuulokkeineen ja kaytavilla oli oikeen sellaset tekstit et mika on lampotila ulkona, mita kello on ja mille asemalle saavutaan seuraavaks. Etta vau. En myoskaan ehka ikina elamassani oo kaynyt yhta puhtaan (tai puhdistusaineen) hajusessa vessassa. Ja nyt puhutaan siis kuitenkin junan vessasta. Juna matka muuten ei ollut kauheen mielenkiintonen. Unta ei hirveesti saanut, koska rajalla oltiin melko myohaan ja se kesti kohtalaisen kauan. Kiinassa on eri raideleveys kun Venajalla, joten rajalla meidan junan "pyorat" (miks niita sanotaan?) vaihdettiin. Juna nostettin ilmaan ja kavi kauhee kolina ja tarina. Valmista oli yolla joskus yhden jalkeen. Ja seuraavana aamuna kun herasin kahdeksan aikaan, niin ei kovin kummoset unet ollu.



Junassa pahkailtiin etta mentasko mielummin samaan hostelliin UB Guesthousen henkilokunnan eli Mr. Kimin seurueen kanssa vaiko meidan Gobi retkueen Maggien, Carenin ja Rihannan kanssa. Tytot ei tiennyt missa niiden varaama hostelli oli. Mr Kimin seurueella taas oli ilmanen pick up asemalta. Arvatkaa kumpaan paadyttiin? Onneks valittiin hyvin. Hostelli oli ihan Tian'anmen Squaren lahella. Eli kaytannossa lahelle kaikkea. Lisaks siella oli Aled ja Caroline! Hostellin ainoo (tosin varsin pitka miinus) on et siella on kaytannossa koko ajan kylma. On tosi arsyttavaa kun tulee ulkoa kylmasta sisalle ja sen sijaan et vois ottaa vaatetta pois, niin pitaa pukea lisaa! Mein huoneessa tosin onneks oli yleensa oisin ihan siedettavaa. Paitsi yhtena yona kun Aled sai paahansa et sen on kuuma ja paatti ettei me tarvita lammitysta...mut kylla se siita sai sitten kuullakin.

Viikonloppu meni aika pitkalti vaan sellaseen hengailuun. Tavattiin hostellilla meidan reissun ensimmainen suomalainen, Antti, joka oli matkalla Tiibetiin. Lauantai aamuna koitettiin loytaa yhta markkina paikkaa, mutta ei loydetty. Illalla mentiin sitten hostellin muun porukan kanssa toisille markkinoille, mutta ne oli ihan hirveet. Kaikkea turisti salaa vaan ja puolet kalliimmalla kun meidan omalla koti Hutongilla. Joten hajuunnittiin siella ja me palattiin saksalaisen Larsin kanssa kierteleen meidan omaa Hutongia. Larsilla oli vika ilta, joten se osteli kaikkea ja me sitten tehtiin siina vahan vertailua et mita mistakin kandee maksaa. Sunnuntaina lahdettiin sitten taas porukalla markkinoille. Talla kertaa paastiin (kun ensin muutama kerta reissailtiin vaaralla bussilla ja sit oikeella bussilla vaaraan suuntaan) ihan kivaan paikkaan, jossa riitti kateltavaa ja ihmeteltavaa pitkaks aikaa. Ja tein jopa ihan hyvat kaupat! Olin niin ylpee itestani kun tinkasin hinnan 150 yanista 10 yaniin. Tahan valiin taytyy kylla tunnustaa et se oli osittain vahan vahinko. Mut aika hyvin silti =P...markkinoiden jalkeen kaytiin viela katsastamassa Tempel of Heaven. Ihan hieno ja vaikuttava kylla. Mutta ite tykkasin eniten siita kun siella puistossa ja kaytavilla sai kokeilla kaikkia kivoja kiinalaisia peleja!



Maanantaina otettiin sitten Paulan kanssa suunnaks Kiinan muuri. Valittiin sellanen 10km vaellus Jingshaista Simataille (en oo naista nimista ihan varma). Illalla vahan pelotti et mitenkohan selvitaan, kun esitteessa luki et pitas olla kovinkin fit. Ja sen sijaan et oisin ollu fit, niin mun jalkapoytaa vaivas joku rasitusvamma. Mutta onneks se vaellus ei ollu ollenkaan paha. Seurueeseen kuulu pari poikaa jenkeista.
(ne naytti niin jenkeilta ettei ois enempaa voinu nayttaa vaikka niille ois tatuoitu usa:n lippu otsaan),sit malesialainen pariskunta ja Hongongista kotosin oleva nainen. Sita naista jouduttiin aina valilla venaileen, kun se oli vasyny ja peloissaan. Meidan oppaat joutu sita aina talutteleen jyrkimmissa kohdissa. Sit se viela selitti Paulalle et, miten se halus tehda tan retken nyt, kun on viela nuori ja jaksaa. Ihan hyva idea varmaan joo, ei se ois kylla sielta vanhaan vahana ja vasyneena enaa selvinnytkaan =D. Muuri oli kylla mahtava. Se osa jota me kaveltiin oli osin renovoitu ja osin ei, joten nahtiin vahan molempia puolia. Musta se oli hyva valinta. Hostelli jarkkas myos sellasia "secret wall" retkia ihan entisoimattomiin osiin. Mut musta oli kiva nahda molempia. Tuolla ei myoskaan meidan lisaks ollu oikeestaan lainkaan muita turisteja, mika oli tosi kiva. En ehka ois kestasny jotain ympariinsa juoksevia lapsia.



Tiistaina kaytiin sitten kielletyssa kaupungissa. Jos olisin odottanu silta jotain, niin olisin varmaan pettynyt. Onneks en odottanut. Kun siella oli nahny viis niista rakennuksista niin oli nahny ne kaikki. Lisaks kaikki kyltit oli tyyliin etta "Tama rakennettiin silloin, uudelleen rakennettiin talloin ja uudellen nimettiin tuolloin. Taalla asuivat keisari Tsing, keisari, Tsang ja keisari Tsing Tsang ja taalla pidettiin yhdet haat."..alko muutaman tunnin jalkeen kyllastyttaa lukea niita nimia ja vuosilukuja. Ois varmaan pitany olla huomattavasti kiinnostuneempi joko Kiinan historiasta tai sitten kiinalaisesta arkkitehtuurista saadakseen siita enemman irti.

Kielletyn kaupungin jalkeen kiivettiin sen takana olevassa Jingshan puistossa kukkulalle, josta maisemat oli varsin kivat. Tosin ainanen savusumu hiukan oli tiella. Nahtiin siella puistossa myos paikka johon joku keisari oli joskus hirttanyt itsensa. Etta nain. Illalla kaytiin Aledin ja Carolinen kanssa kattomassa kiinalaisia akrobaatteja, jotka oli kylla ihan huikeita! Nahtiin sellasia temppuja etta vau.



Mun puolesta se esitys olis voinu jatkua pidempaankin. Sen jalkeen kaytiin viela yhdessa syomassa. Maistettiin Paulan ja Aledin kanssa kuuluisaa Pekingin ankkaa (tai Aled oli kylla syony sita aiemminkin). Ei se pahaa ollu, mutta kylla musta kana on parempaa.

Keskiviikkona vuorossa oli sitten kesapalatsi. Tykkasin siita huomattavasti enemman kun kielletysta kaupungista. Matkalla sinne tavattiin metroasemalla yks saksalainen mies, jonka kanssa jaettiin taksi (ts. se makso sen) ja sitten se halus palkata meille oppaan siella. Todettiin etta opas oli kylla loistava idea (varsinkin kun ei siitakaan tarvinnut ite maksaa). Kielletysta kaupungistakin ois voinu saada oppaan kanssa enemman irti, mutta kylla kesapalatsi oli muutenkin musta vaikuttavampi. Kesalla siella ois varmaan ihan uskomattoman kaunista. Nyt vahan oli harmaata ja kylmaa. Jossain vaiheessa kun kierreltiin siella niin sato itseasiassa luntakin. Mutta kaunista oli.



Kotimatkalla kaytiin syomassa PizzaHutissa, jossa pizza oli varsin jannittavaa (listalla yleensakin oli tarjolla noin 2 eri pizzaa ja loput oli sit nuudelia sun muuta) ja jalkkarikakut herkullisia.

Torstaina aamulla kaytiin kattomassa Mao. Meinas tulla kiire kun eihan me tajuttu, etta sinne pitaa ottaa henkkarit mukaan. Caroline oli sitten ainoo, jolla oli passi ja me muut sitten palattiin hostellille hakemaan omiamme. Paluumatkalla kadotettiin viela Aledkin, joten kaytiin sit katsastamassa Mao keskenamme. Se oli aika sita mita odotinkin, eli ei mitaan erikoista. Tasta sisaan, tassa voitte jattaa kukkia patsaan juurelle, tassa on Mao ja tasta ulos. Homma kesti noin 10 minuuttia. Mutta tulipa nahtya. Seuraavaks saatettiin Aled ja Carolina asemalle ja kaytiin ostamassa itellemme liput Xi'aniin. Ja sitten illalla vahan shoppailtiin viela Hutongilta kaikkea kivaa.

Tanaan on ollu varsin turha paiva. Aamulla rinkan pakkaamiseen meni ikuisuus ja se on nyt niin aariaan myoten taynna, et ihme jos ei ratkea. Ootan niin innolla et saan jotain lahetettya Suomeen! Sitten vietiin rinkat asemalle sailoon. Sen jalkeen mein piti menna kattoon yks ostoskeskus, mutta se ei oikeen ollut mein tyylinen. Noin kahden minuutin jalkeen ihmiset, hajut ja se (merkki)vaatemeri alko ahdistaa, joten poistuttiin sitten ulos. Otettiin metro Taivaallisen Rauhan aukiolla ja katottiin kuuluisa lipun lasku seremonia, joka oli musta taysin mitaansanomaton. En yhtaan kasita，mita ne ihmiset siella parveili ja kuvas.

En nyt Pekingin nahtavyyksista ollut ihan kauheen vaikuttunut. Muurilla oli hieno ja se akrobaatti esitys oli ihan loistava. Muu oli sitten sellasta vahan tylsempaa
sightseeingia..Sen sijaan kaupungista ja sen tunnelmasta tykkaan oikeen kovasti. Musta parasta oli kuljeksia niilla Hutongeilla iltasin, kun liikkeella oli paljon ihmisia ja joka paikasta tuli jannia tuoksuja. Ihmiset puhuu taalla ihan alyttoman hyvaa engalantia ja kaikki opasteet sun muut loytyy hyvin myos enkuks. Ihmiset oli mukavia ja auttavaisia. Yks nainenkin nousi kerran ulos bussista ihan vaan neuvoakseen meidat oikeeseen bussiin. En ainakaan tieda tulleeni huijatuks, eika musta sita nyt ihan hirveesti ihmiset yrittanytkaan...toi tinkiminen tietty on sellanen, et oon vahan huono siina, mutta koitinkin sitten vaan parhaani mukaan valtella sita. Kylmyys taalla alko eniten ottaa aivoon。 On vaikee tehda yhtaan mitaan kun palelee koko ajan。 Mutta kaikin puolin kylla tykkasin Pekingista ja voisin tulla vaikka joskus uudelleenkiin haistelemaan ja maistelemaan sun tunnelmia。

Seuraavaks suunnataan siis yojunalla Xi'aniin. Ja silta sitten varmaan lahdetaan Paulan kanssa eri tielle. Paula menee kattomaan Shaolin munkkeja ja ma jatkan Qingdaoon ja sielta sitten toivottavasti loydan Koreaan menevan lautan. Surku kylla, meilla on ollu kivaa yhdessa. Kavi hyva tuuri kun sai sellasta seuraa, jonka kanssa on viihtyny. Ollaan kuitenkin oltu nyt kuukausi yhdessa kaytannossa 24/7, eika oo ollu mitaan ongelmia tai konflikteja..pahemminkin ois voinu kayda =D

Mutta nyt suuntana siis Xi'an. Kuvia ja lisaa kuulumisia Kiinasta luvassa myohemmin.

Ob la di, ob la da, life goes on...

Paastiin kun paastiinkin Gobiin! Tehtiin reissu yhta paivaa normaalia lyhyemmassa muodossa, koska Maggiella, Carenilla ja Rhianalla (tytot moskovasta) oli liput huomiseen Pekingin junaan. Itseasiassa selvis etta myos puolella hostellin henkilokunnasta on menossa silla junalla. Me koitettiin ensin Paulan kanssa saada junalippuja rajalle, josta oltas sitten jatkettu bussilla Pekingiin (halvempaa). Mutta kaikki vakuutti et se on kauheen raskasta ja vaarallista...joten meilla on nyt sitten myos liput siihen huomiseen Pekingin junaan kun ei jaksettu kiistella aiheesta. Ja onhan se ainakin nopeempi ja helpompi =)..

Gobin seurueemme koostui siis musta, Paulasta, Maggiesta, Rhiannasta, Carenista ja Fionasta. Seka tietenkin meidan kaikkien sankarista Bataarista - kuljettajastamme. Tulkkia mukaan ei mahtunut, mutta hostellin omistaja Bobby vakuutteli etttei moinen haittaa, koska Bataar seka monet mongolialaiset ymmartavat vahan englantia. Reissussa oli tarkoitus pitkalti ajella valosat ajat, pysahtya paivittain retki lounaalle ulos ja sitten majottua paikallisten perheiden luona jurtissa, joissa tarjolla olisi illalinen ja aamiainen. Jurtat on siis sellasia pyoreita "telttoja", joissa on keskella lammittava kamiina. Kamiinaa voidaan lammittaa puilla, lehman lannassa tai hiilella. Naista mun suosikki on lanta: kestaa pitkaan ja pitaa lammon tasasena. Puilla tulee ensin sauna ja sitten akkia tulee tosi kylma. Hiilta en tajunnu yhtaan, se ei tuntu lammittavan lainkaan missaan vaiheessa.

Perjantai aamuna seurueemme siis lastasi neuvostoaikasen sootin pakun tayteen ruokaa, maakuupusseja ja lampimia vaatteita ja suuntasi - Bobbya lainatakseni - ei vain kohti erilaista maata vaan kohti kokonaan uutta planeettaa. Ensimmaisena paivana lahinna ajeltiin kohti Gobia. Taytyy sanoa et yksi mun elaman absurdeimmista hetkista oli kun vahan jannittyneena istuin ylos alas hyppivassa pakussa (teita ei kaytannossa ole, pelkkaa perunapeltoa) tuijotin yhta jannittynytta Carenia ja kuuntelin radiosta - Beatlesia! Etta Ob la di, ob la da, life goes on ja Hey Jude don't make it bad..ei oikeen sopinu maisemaan ne biisit. Ja hiukan oltiin kauhuissamme et jos joudutaan tulevat 6 paivaa kuuntelemaan samaa kasettia uudestaan ja uudestaa. Mutta oneks Bataarilta sentaan loyty sitten myos mongolialaista musiikkia..



Ekana paivana pysahdyttiin lounaalle jarven rannalle. Oikeen kauniit maisemat: jarvia, vuoria ja paljon lehmia. Ja paljon lehmanlantaa. No, ruoka maistu ymparoivasta lannasta huolimatta erittain hyvalla - niinkun kaikki aina ulkona maistuu. Pysattiin matkalla kattomaan yhta ihan kivaa pikku temppelia ja nahtiin matkalla mm. pari kotkaa ja paljon paljon lehmia, kameleita ja vuohia. Illalla saavuttiin ensimmaiseen majapaikkaamme lahelle Erdenedalayn kylaa. Taalta loyty perhe johon kuuluu isoaiti, aiti, pieni vauva ja poika, josta ei oikeen otettu selvaa etta kenen se oli =P.. kauhistuttavaa kylla ajatella mita on elaa tollasissa oloissa vauvan kanssa! Ilta sujurattosasti kun saatiin katella kun perheen aiti ja isoaiti valmisti meille vuohenmaitoa juotavaks ja nuudeleita illalliseks. Siina samalla kateltiin korealaista saippuaoopperaa dubattuna mongoliaks. Todella surkeeta. Jos suomalaiset ja korealaiset yhdistas voimansa, niin voitas ehka helposti saada aikaan maailman surkein saippuaooppera..

Seuraava paiva suju pitkalti kotoisassa pakusammme. Maisemat oli upeita, mutta en oikeen osaa kuvailla niita. Pelkkaa tasasta niin kauas kun voi nahda ja valilla sitten vuoria..on ihan uskomatontakun keskelle ei mitaan ilmestyy yhtakkia ratsastaja tai jurtta. Sita vaan miettii et vau, miten naa ihmiset on ikina eksynyt tanne! Lounasta syotiin kirjaimallisesti keskella ei mitaan (ei tietenkaan samassa kohdin missa pysattiin vessa tauolle). Niin tosiaan. Vessassa kayminen hoidettiin tietenkin kyykkypissalla...kun lahdettiin niin Bobbby naureskeli et mein pitaa olla ilosia kun ei ole poikia mukana. Vaikka kavelis 2km niin mihinkaan ei paase piiloon. Ja kun pojat kuulemma pitkastyy autossa niin niista on tosi hauskaa katella tyttoja pissalla. Etta nain. Jurtissa oli vessoja jos jonkinlaisia, mutta kaytannossa se oli aina maassa oleva kuoppa, jonka ymparilla oli vahahn korkeemmat tai matalammat seinat ja oikeen hyvassa tapauksessa myos katto!

Illalla saavuttiin meidan majapaikkaan Bayanzagiin ja ehdittiin kayda kiipeemassa laheisilla kallioilla. Koitettiin etsia myos fossiileita (vaikka ei oltu varmoja pitiko niita olla taalla) nuoleskelemalla kivia, kuten Bobby neuvo. Fossiilien ois tarkotus jotenkin jaada kieleen kiinni. Ei luullaksemme loydetty yhtaan, joten nuoleskeltiin niita kivia siella siis ihan turhaan ;). Mutta maisemat oli taas ihan henkea salpaavia. Illalla meidan jurtassa kavi pieni poika joka ilmotti etta "i am a shop". Se myi kaikkea ite tekemaansa kamaa ja ostettiin silta kivat pikku jurtat. Illalla Rhianna jarjesti meille puiden kanssa todellisen saunan..lamminta oli varmaan sellaset 50 astetta ainakin. Huuh. Mentiin suunnilleen alasti nukkumaan ja herattiin sitten yolla ihan jaassa..mutta se kuumuus oli kylla illalla aika hillitonta!





Seuraavana aamuna oli luvassa (VIHDOINKIN!) kameliratsastusta. Yolla nousi ihan hirvee tuuli. Aamulla tunkeuduttiin ulos jurtasta vuorautuneina suunnilleen kaikkiin vaatteisiimmi. Isanta katteli meitan hetken ja patisti meidat sitten sisalle niiden jurttaan. Siella saatiin paallemme perinteiset Mongolialaiset pitkat takit. Tan jalkeen sitten uudelleen ulos ja ratsujen selkaan. Tuuli oli ihan hirvee.

Lahdettiin perheen kahden pojan kanssa kahdessa erillisessa letkassa paimentamaan perheen kameleita kohti niiden laidunta. Taman jalkeen palattiin jotain kiertotieta takasin. Tuuli vaan ylty koko ajan ja lopulta ratsastettiin kaytannossa keskella hiekkamyrskya. Vaikka kuinka kaariyty huiviinsa niin sita hiekkaa tunkeutu ihan joka paikkaan: se raapi poskia ja sita oli silmat, nena ja korvat taynna. Ratsastuksen jalkeen kavi oikeen saaliks niita kameleita. Kun taivalsin kameliaitauksesta jurtalle niin matkaan meni ikuisuus! Ja se kameli raasu joutu roudaan viela mua selassaan! Kamelin selassa oleminen ei sinallaan ollut niin epavaakata, mita oon ymmartany...mutta se ratsastus ois varmaan ollu miellyttavampaa hiukan vahemman tuulisessa ja kylmassa saassa, mutta nain jalkikateen ajatellen siina oli kylla melkosesti tunnelmaa just noin =D...



Kamelien jalkeen jatkettiin sitten matkaa meidan ihanalla pakulla ja muutamaa tuntia myohemmin saavuttiin hiekka dyyneille. Vau. Juostiin niita ylos ja hypittiin niita alas kun pikkulapset. Laskettiin jopa pyllymakea. Ainoo ongelma taallakin oli se tuuli. Kuvien ottamien vahan pelotti kun se hiekka tuppas tunkemaan ihan joka paikkaan. Mutta se e auringonlasku siella oli aivan uskomaton. Ei sita voi ees sanoin kuvailla, turha edes vaivautua yrittamaan. Kattokaa kuvista ja kertokaa se miljoonalle niin paasette aika lahelle..





Siita sitten jatkettiin ihan lahelle sen yon majapaikkaan. Kun menin sisaan isantavaen jurttaan niin koin pienen jarkytyksen. Siina oviaukossa oli sellanen kokonaan lihoiks pistetty kameli. Kun siita pienesta alkujarkytyksesta toipu, niin yllattavan vahan hairitsi lipitella vuohenmaitoa ja syoda kekseja (tai sellasia kovia pahvin makusia tikkuja, joita taalla tungetaan eteen joka valissa) vastapaata sita raatoa. Ei yhtaan oikeestaan. Lahinna vaan uteliaana pohdin et mikahan osa siita on joskus ollu jalka ja mika kyttyra...aamulla se raato oli sitten levitelty pitkin jurtan kattoa.



Ilallal seikkailin viela yksinani vessaan, joka oli noin kilometrin paassa. Oli kiva siella pimeessa (siis oikeesti pimeessa) heilua taskulampun kanssa ja toivoa et edelleen kavelee suoraan. Jos mulla ois ulkovessa ja tietasin et yolla tulee niin pimeeta, niin sijottasin sen kylla pikkiriikkisen lahemmas. Perheen koira viela aiheutti mulle todellisen sydarin: olin just paassy pohtimasta et kulkeehon silla seudulla susia, kun taa juoksi laahattaen mun takaa ja hyppas vasten. Huih. Takasin pain kuljinkin sitten aika vikkelaan ja paatin jatin tahtien ihastelemisenkin toiseen kertaan...

Seuraavana paivana pysahdyttiin iltapaivalla Ice Valley nimiseen kansallispuistoon lounaalle ja vahan seikkailemaan. Meilta meni Paulan kanssa vahan ohi se juttu. Paikan kohokohta ois ollu "carvings", mutta ei oikeen tajuttu sanaa suomeks, kun ei voitu uskoa et siella ois jotain luolapiirroksia. Jotain sellasta siella silti kai ois jossain ollu. Englantilaiset kulki yhden niista "laaksoista" kokonaan, mutta ei nekaan sellasia loytany. Me puolestaan kiivettiin Paulan kanssa yhdelle kalliolle kattelemaan taas kerran upeita maisemia. Alan tosin olla kurkkuani myoten taynna tata kaikissa toppavaatteissa kiipeilya...jaakiipeily ei ihan taitas olla mun lajini! Ylosmennessa tulee niin kuuma. Ja sitten alastullessa taas kylma. Ja on niin jaykkaolo kun on suunnilleen viidet housut ja paidat paallekkein!

Illalla saavuttiin Dalanzadgadin kaupunkiin (siellakin oli jurttia, ei siis suinkaan taloja). Meidan jurttaa lammitettiin hiililla. Kuten jo sanoin, niin se ei oikeen auennu meille. Siella oli illalla koko ajan kylma, eika saatu sita toimimaan sitten millaan. Yo vahan pelotti, mutaa mentiin nukkumaan kaikissa toppavaatteissa ja sattu olemaan mun ja Paulan vuoro jakaa sanky (jurtissa oli yleensa vaan 5 sankya, joten 2 joutu aina nukkuun samassa), niin ei ylla sitten oikeestaan ollu kylma. Ennen kun sit taas aamulla. Tassa paikassa piti olla tarjolla myos sahkoa ja suihku. No se suihku jai sitten syysta tai toisesta kayttamatta...



Ja sahkot meilla toki aluks olit. Oltiin ihan riemuissamme et voidaan tehda jtn viela kuuden jalkeenkin. Se riemu vaan loppu lyhyeen kun lamppu sammu noin 18.05 ja jaatiin pimeyteen. Se sytty seuraavan kerran sitten joskus kun oltiin nukuttu jo monta tuntia. Et se niista sahkoista...toisaalta en muistanu ottaa kameranlaturia mukaan, joten en ma sita varsinaisesti mihinkaan tarvninnu. Kynttilan valossa on mukavan tunnelmallista.



Seuraavama aamuna jatkettiin kaupan kautta matkaa. Ostettiin kaikkea terveellista kuten suklaata ja kekseja. Paiva kulu pitkalti ajamiseen, koska taa oli se paiva josta otettiin yks kohde pois kun meidan matka-aika lyhennettiin. Aamulla pysattiin Bataarin ystavien luo teelle. Se oli aika hassua. Meidat vaan ohjettiin niiden jurttaan ja meille lykattiin vuohdenmaitoa ja niita hemmetin mauttomia keskseja. Siina sitten istuttiin sohvalla ja vastapaata istu vanhapariskunta viiden aikuisen poikasen, kahden pojan vaimon ja kahden lapsen kanssa ja tuijottui meita. Sisalla oli myos pikkanen vuohi ja pohdittiin oliko se niiden lemmikki vai niiden illallinen. Kun oltiin juotu niin meille vaan todettiin et "out" ja matka jatku. Mukavia ja herttasia ihmisia, mutta vahan hassua silti.

Paivan aikana muutamaan kertaan vahan jannitti, kun Bataar teki U-kaannoksia tai pysahty kysymaan kameli paimenilta neuvoja. Tiet oli huonossa kunnossa ja lunta tuli...loppu paivasta viela meidan niin luotettavan pakun moottori alko vahan yskia! Lounaalla ei ollu aikaa lammittaa mitaan, joten syotiin sitten kylmia tolkkivihanneksia. Onneks ei ollu nalkakaan. Ehdittiin kun ehdittiinkin majapaikkaamme ennen pimeeta. Ja ehdittiin viela juosta vahan katteleen sellasia hienoja kivia. Kauempaa ulkona ei kuitenkaan huvittanu hengata, koska tuuli oli taas kerran tosi hyytava ja ilma muutenkin selvasti kylmempi.

Tassa jurtassa isanta oli tosi ihana. Se kavi koko ajan kohentamassa meidan tulta ja jai aina meidan kanssa istuksimaan. Tosin vahan hairitsi kun se jai illallisen tuotuaan myos tuijottamaan kun me syotiin. Ei siina muuten mitaan, mutta ei oikeen kehdattu maustaa sita ruokaa omilla soijakastikkeillamme yms. kuten meilla oli tapana tehda...taa jurtta oli oikeen lamponen ja kiva. Aamulla matka jatku kohti "kotia". Auton moottorissa oli jtn vikaa (tai sitten kylma vaan vaivas) silla se ei meinannu jaksaa kulkea ylamaissa, ja pariin kertaan Bataar joutu avaamaan sen ja tekeen sen kanssa jotain. Paastiin kuitenkin turvallisesti perille, joten seka paku etta Bataar ansaitsee suunnattomat aplodit. On oikeesti aika uskomatonta, miten keskella ei mitaan pystyy mitenkaan suunnistamaan...mutta niin vaan me aina paadyttiin oikeeseen paikkaan!



Reissu oli kylla uskomaton. Ne maisemat oli uskomattomia (joo, hoen tata koko ajan). Ja se ihmisten elamantyyli siella on vaan niin erilaista etta pistaa oikeen miettimaan. Ja hauskoja hetkia riitti vaikka kuinka. Vahan kylmyys vaan tuppas vaivaamaan. Kun palattiin tanne Ulan-Batoriin niin talvi oli tullut oikeen tosissaan. Taal on aina kylmempi kun Gobissa, koska taa on pohjosemmassa (tosin Gobissa on se tuuli). Nyt ulkona on sellanen -25 astetta ja ma alan olla valmis suuntaamaan kohti vahan lampimampia seutuja. Ja koska Gobi oli se Mongolian kohokohta, niin eipa taalla muutenkaan jaksas enaa hengailla. Taa kaupunki on jo nahty. Huomenna aamulla on siis suuntana Kiina ja Peking. Seikkailu jatkuu, pysykaa kanavalla ;)

ps. sori, en vielakaan oikeen tainnu hallita naita kuvia. mut opettelen, opettelen ;)