Muinaisia temppeleita ja kuoppaisia pyorateita...

..eli Angkor Watilla ollaan. Bussimatka Phnom Penhista Siem Reapiin kesti tuttuun tapaan kohtuuttoman kauan, ottaen huomioon matkan pituuden. Ensimmaisen parin tunnin jalkeen piti tietysti pysahtya aamupalalle ja sitten muutaman tunnin jalkeen lounaalle. Ihan mahdotontahan se ois ottaa evasta mukaan, niin etta jaksas istua siella bussissa sen 5h ilman taukoja... muutenkin koko matkan nopeutta oli sen 40km/h:ssa, koska koko ajan saatiin vaistella kuoppia, pyoria tai muita pyorilla liikkuvia harveleita. Kaks onnettomuuttakin ehdittiin matkan aikana todistaa. Tahan mennessa on turhan tutuiksi tulleet myos Kambodzalaiset musiikkivideot, joita bussiessa pyorii nonstoppina...tulee ihan ikava musatv:n mauttomia pyllynkeikutuksia. Yleensa naissa busseissa saa kiskoa paallensa lisavaatetusta, kun ilmastointi on on/off mallia, mutta talla kertaa paastiin istumaan ihan takapenkkiin moottorin paalle: jalkoja ei voinu laskea lattialle ilman, etta sai vahintaan toisen asteen palovammoja ja kuumuus oli muutenkin aika sietamatonta. Loppumatkasta meidan vesi oli kiehunut sen verran kauan, ettei ainakaan enaa tarvinnu bakteereja pelata. Ja onneks oli niita taukoja, niin paastiin ulos paahtavaan aurinkoon vahan vilvottelemaan...

Liikenneruuhkien takia bussilla paasi vaan 6km paahan keskustasta, mutta onneks sinne oli jarjestetty ilmanen minibussi kuljetus. Yllatys vaan oli melkonen, kun koko bussilastillinen jengia matkatavaroineen ei sitten ihan mahtunut siihen yhteen minibussiin. No, onneks saatiin sitten ilmanen tuktuk -kyyti. Yllattain bussifirman yhteydesta loyty myos hostelli, jota meille kovasti kaupattiin. Ja koska paikka oli ihan mukava niin jaatiin sitten talla kertaa sinne.

Ekana iltana Siem Reapissa saatiin suhteellisen halpa tuktuk kyyti temppeleille. Kun kavi matkalla ostamassa 3 paivan lipun (40 usD) alkaen seuraavasta aamusta, niin paasi illalla ilmaseks katteleen auringonlaskua temppelimaelle. Muuten ihan tosi kiva, mutta taivas oli sen verran pilvessa, etta sita aurinkoa naky sielta valista ehka noin kaks minuuttia. Ja kumma kylla muutama muukin ihminen oli saanu saman idean...



Seuraavana aamuna noustiin (taas vaihteeks) aivan alyttoman aikasin ja lahdettiin hostellin aamiaisen jalkeen pyorailemaan temppeleille. Pyoraily taalla sujuu kivasti, koska tiet on tasasia ja polkiessa kay pieni tuulenvire niin ei oo ihan niin suunnattoman kuuma. Ja aurinkoakin siina sivussa saa ihan mukavasti. Paiva kulu siten etta pyorailtiin temppelille, kiipeiltiin siella hetki, jatkettiin seuraavalle temppelille, kiipeiltiin siella hetki, jatkettiin seuraavalla temppelille...no, tajuatte varmaan jo pontin. Alueella on kaks pyoralenkkia ja paatettiin ekana paivana vedella se pidempi eli noin 26km (+ 6km per sivu kaupunkiin). Jotenkin sita odotti etta itse se Angor Wat ois valtavan iso ja muut sitten sellasia pienempia, mutta taytyy kylla sanoa, etta nahtiin heti ekana paivana muutama melko vaikuttava temppeli. Koska oltiin tultu paikalle niin aikasin, niin ei illalla jaksettu odottaa auringonlaskua vaan paatettiin saastaa sen nakeminen seuraavalle paivalle..

Tokana paivana oli sitten vuorossa lyhyempi pyoralenkki (n.16km) temppeleineen. Talla kertaa kaytiin kuuluisalla puutemppelilla, eli silla jonka paalla kasvaa puu, jonka juuret sitten laskeutuu sielta alas sillein kivasti..luettiin etta siella taytyy jonotella et paasee kuvaan sen puun kanssa ja kylla siella hetki pitikin seista odottelemassa vuoroaan. Ei onneks kuitenkaan kovin kauaa, tunsin nyt jo itteni ihan dorkaks kun seison odottamassa etta paasen ottamaan itestani kuvan just siina kohdassa, missa kaikki muutkin tahtoo itsestaan kuvan. Puutemppeli eli Tomb Raider temppeli (jolla on myos joku virallinen nimi) oli muutenkin melko iso ja hieno.



Paatettiin paiva itse Angkor Watille..olihan se temppeleista suurin ja monella muullakin tapaa vaikuttava, mutta jotenkin siella vahan ahdisti se jokapaikassa tungeksivien ihmisten maara. Lisaks sitten kun oli sisalla, niin ei sita kokonaisuutta enaa niin nahnyt...joten taytyy sanoa, etta olkoot vaan paatemppeli, mutta ei se mun suosikeihin asti paase. Illalla kateltiin auringonlaskua Angor Watilla ja kaunista oli kylla.

Kun se aurinko sitten oli laskenu, niin kaikki ihmiset halus tietenkin samaan aikaan takasin kaupunkiin sielta. Vietin hiukan ahdistavia hetkia, kun mun pyorassa ei noi jarrut ihan toimineet ja siella tuppas olemaan vahan ahdasta. Kaiken lisaks valittiin pomppusista teista talla kertaa se kaikkein pomppusin, jonka seurauksena huomasin etta mun pyoranjalka oli pikkasen loysalla ja tipahteli iteksensa alas muutamaan otteeseen. Koita siina sitten olla kaatumatta takaa kaahailevan bussin alle. Ja kun lisataan soppaan viela auto, joka paasti Paulan ja Tommin kiltisti edestansa, mutta paatti mun kohdalla tehda sellasen kiihdytys-jarrutus liikkeen ja melkein tormata muhun, niin oli vahan sydankurkussa kun paastiin hostellilla. Haaveilin matkalla pariinkiin otteeseen pyorailykyparasta...

Vaikka pyoraily oli mukavaa ja yllattavankin kevytta, niin tiet oli kuitenkin tosi kuoppasia ja polysia. Kahden paivan jalkeen alko takapuoli olla sen verran hellana, etta paatettiin vuokrata tuktuk ja suunnata vahan kauempana oleville temppeleille. Nahtiin paivan aikana enaa kaks temppelia ja matkusteltiin silla tuktukilla sellanen pari tuntia. Hassua kylla, ne tiet tuntu myos sielta tuktutkin kyydista kovin kuoppasilta ja polysilta...toisessa tan paivan temppeleista oli kaikki kaiverrukset sailynyt ihan uskomattoman hyvin. Kun Lonely Planet lupaili etta ne tekee vaikutuksen, niin olin vahan epailevalla kannalla etta kuinka hienoja ne nyt muka voi olla. Mutta taytyy sanoa, etta kylla ne oikeesti oli vaikuttavia. Ja siis viela senkin jalkeen kun oli kaks paivaa pyoritty siella temppeleilla..

Angkor Wat oli kylla hieno ja ehdottomasti nakemisen arvonen. Mutta kylla mulle siella kolme paivaa riitti vallan mainiosti (jos rehellisia ollaan niin kakskin olis varmaan riittanyt). En taatusti sais sielta enaa mitaan irti jos hyorisin siella viikon paivat...mutta eipa onneks tarvinnutkaan. Angkor Watin jalkeen alotettiin pitka matka kohti Laosia. Meidan suunnitelmat sinne menemisen suhteen meni uusiks aika moneen kertaan. Ensin oli tarkotus ylittaa raja suoraan Kambodzasta, mutta koska ylityspaikka olis ollut epavirallinen niin viisumin olis tarvinnut olla valmiina. No sattuhan siihen sitten kivasti viikonloppua ja kiinalaista uutta vuotta ja ties mita, niin oltas jouduttu odottelemaan passejamme Siem Reapissa ties kuinka kauan. Sitten aateltiin lentaa, mutta lennot minnepain Laosia tahansa osottautu ihan kohtuuttoman kalliiksi. Vaihtoehdoks jai sitten taittaa matka Thaimaan kautta...

Hypattiin Thaimaan rajalle menevaan bussiin aamulla kasilta (tai no, kasilta sen piti lahtea) ja kaikki kehu etta taa 150km pitka matka taittuu nykyaan nopeesti kun tie on niin hyvassa kunnossa. No, oltiin perilla joskus yhden aikaan...etta kyllahan sita tieta nykyaan ilmeisesti voi kulkea sellasta 30km/h:ssa. Ja alkumatka oli kylla sellasta nykimista ja hyppimista, etta olisin kylla ihan mielenkiinnosta halunnu taittaa matkan sillon kun se tie on ollut huonossa kunnossa...ja tottahan tallakin matkalla piti ehdottomasti pysahtya lounaalle: kaks kertaa, kuinkas muutenkaan.

Lopulta saavuttiin rajalle ja sen ylitys suju kohtalaisen sutjakkaasti. Mutta iloksemme huomattiin etta Thaimaaseen saa maarajalta vaan 14 paivan viisumin..ja tarkotuksena oli Laosin jalkeen olla siella sellanen kolme viikkoa. Eli lisaa sumplittavaa...ei kylla jaksa ymmartaa miks lentokentilta saa viisumin 30 paivaks, mutta maitse mennessa ei. Mutta sita ehditaan murehtia myohemmin...rajan ylityksen jalkeen matkustettiin tuktukilla lahimpaan kaupunkiin ja otettiin ensimmainen Bangkokiin meneva bussi. Matka suju melkosen vauhdikkaasti: pysahdyttiin vaan kerran ehka noin 15 minuutiks ja muutenkin keskinopeus oli varmaan 70 km/h:ssa. Bangkokiin tullessa koettiin suunnilleen kulttuurishokki, kun siella oli ihan hirveesti valoja ja ihmisia ja paallystetteyja teita ja autoja (niiden ian ikusten mopojen sijasta). Ja joka kulmalla seiso 7 eleven, McDonalds tai KFC. Huh. Ei sita edes tuolla tajunnu, etta miten pienia noi "isot" kaupungit oikeesti oli.

Bangkokin bussiasemalta loydettiin hetken seikkailun jalkeen muutaman tunnin kuluttua Chiang Maihin lahteva yobussi. Ehdittiin siina vahan shoppaila evasta ja syoda iltapalaa, ennen bussin lahtoa. Talla kertaa oltiinkin sitten oikeen luksus bussissa: tuolit oli tosi leveita (ei tosin ihan Malesian luokkaa) ja hintaan kuulu niin vilttia, niskatyynya, iltapalaa, kokista kun aamukahviakin. Aika mahtavaa. Ainoo vahan negatiivinen seikka oli, etta saatiin osa matkasta haistella vieressa istuneen vauvan vahan vahemman puhtaita poksyja. Ja uskomatonta kylla, perilla Chiang Maissa oltiin tuntia aikataulua edella! Vahan aikaa kesti tajuta etta meidan pitas nousta ylos, kun on totuttu siihen etta perilla ollaan pari tuntia myohassa...ja hitaaseen sytytykseen saatto vaikuttaa myos se, etta perilla oltiin joskus aamu viidelta.

Chiang Maissa sitten tehtiin tuktukeilla pienta kaupunkikierrosta, kun kuviteltiin etta se bussi joka me seuraavaks halutaan lahtis eri asemalta. Kun paastiin toiselle asemalle niin meidat lahetettiin takasin lahtopisteeseen...jihaa, ois ehka voinut kysya sielta ennen kun lahdettiin surffaileen sinne toiselle asemalle. Mutta pistetaan taakin sen turhan varhasen kellonajan piikkiin. 6.30 noustiin sitten meidan neljantee bussiin 24:n tunnin sisalla...ja edessa oli 6,5h vahan vahemman luksus matkaa: ilmastointi toimi taas ihan yltio tehokkaasti ja bussiin oli ahdettu viisi penkkia siihen tilaan, jossa normaalisti niita on nelja. Me saatiin sellanen vali etta istuttiin kaikki kolme vierekkain. Oli siina kylla kolme penkkia, mutta ne oli kokonsa puolesta tarkotettu noin viis vuotiaille...oli hiukan ahdasta.

Tamakin bussi oli kuitenkin uskomatonta kylla suunnilleen ajallaan (kylla ne Thaimaassa osaa!). Rajan ylitys Laosiin suju veneella ja kavi tosi tehokkaasti. Tayteltiin muutama lappu ja saatiin viisumit kateen (odotettua halvemmalla jopa!). Nyt on sitten koitettu toipua niista noin kolmestakymmenesta bussissa vietetysta tunnista taalla Laosin rajakylassa. Taa on tosi pikkunen kyla, mutta taalla on mukavan lepposa ja rento tunnelma. Huomenna aamulla matka jatkuu Mekongia pitkin kohti Luang Prabangia. Luvassa kaksi paivaa veneessa, kun ei toi bussimatkustaminen jostain syysta just nyt hirveesti jaksa innostaa...huomenna selviaa, etta millaseen sillipurkkiin meidat mahdetaan ahtaa =D

Khmerien maalla

Heipparallaa taas pitkasta aikaa. Piti ihan kayda tarkistamassa, etta missa sita mentiin kun viimeks ehdin ja jaksoin kirjotella tanne. Hanoissa nakojaan.

Kuten viimeksikin nakojaan ehdin kertoa, niin Hanoin jalkeen suuntana oli kauan odotettu Ha Long Bay. Tiedoksi kaikille (jotka ei viela tieda) niin osallistuin tossa toissa vuonna koulussa Vietnam yhteistyokurssille (valilla vahan paremmalla ja valilla vahan huonommalla menestyksella...tai siis lasnaololla) ja siita asti Ha Long Bay on kovasti houkattanut. Mutta takasin asiaan. Herattiin aamulla ihan alyttoman aikasin ja onnistuttiin saamaan aamun ensimmainen bussi kohti Ha Long Citya. Muuten ihan loistavaa, mutta Ha Long City ei sitten ollutkaan ihan se kaupunki mihin haluttiin, vaan sellanen joku tuppukyla sen vieressa. Bussissa oli jaatavan kylma ja vahan valia pysahdeltiin tien sivuun, koska kuski halus polttaa tupakkaa tai moikata tuttuja. Ja aamupalallekin piti tietysti pysahtya...lisaks noin metrin valein hidastettiin vauhtia et yks seta saatto avata oven ja huudella tien vieressa seisoville ihmisille, josko ne tahtos tulla kyytiin. Matka kesti sitten syysta tai toisesta pienen ikuisuuden...Lopulta se bussi sitten jatti meidat johonkin risteykseen, eika meresta ollut tietoakaan. Hetki siina pyorittiin kyselemassa etta mihinkahan suuntaan pitas lahtea ennen kun sitten alettiin taivaltaa sinne pain missa arveltiin meren olevan. Moto kuskit koitti kovasti tarjota kyytia ja selitti etta Ha long baylle on pitka matka. Matkan pituus vaihteli 6 kilometrista aina 11 kilometriin. Paatettiin kuitenkin sitkeina sisseina selvita siita kavellen.

Ei se matka tainnut sitten loppujen lopuks olla kun sellanen 4km, mutta kylla sekin kieltamatta valilla vahan pitkalta tuntu, kun ei ollut edes ihan varma etta oliko suunta oikea. Mutta lopulta sitten mutkan takaa ilmesty esiin satama, joka oli niin taynna risteilijoita etta huhhuh..paadyttiin ostamaan yhden yon kestava ristely, johon kuulu ruuat ja luolavisiitti. Laiva oli ihan mukava, hytti oli oikeen luksusta ja ruuat oli ihan yllattavan hyvia: aamupalaa lukuunottamatta jokasella aterialla sai syotya mahansa ihan tayteen. Odotin koulussa kaymani kurssin perusteella etta siella luolassa olis ihan hirveen raikeet neonvalot, mutta ne (osin kylla varilliset) valot jotka siella oli, niin oli musta ihan hillittyja ja kauniita. En sitten tieda oliko ne samoja "kammottavia neon valoja", joista siella kurssilla puhuttiin.



Muutenkin luola oli varsin vaikuttavan kokonen ja nakonen! Illalla paastiin viela melomaan, mika oli tosi mukava yllatys. Maisemat Ha Long Baylla oli kylla ihan uskomattomat, suosittelen kaikille! Ja ei, ma en unohtanut ottaa kuvia ja lupaan ladata niita tannekin heti kun vaan jostain taas loytyy edes jotenkin siedettavalla nopeudella toimiva netti...



Meidan suunnitelmissa oli Ha Long Bayn jalkeen jatkaa Hoianin kautta Saigoniin, koska siella oli oikeesti tosi kylma ja kaivattiin takasin lampimaan. Kavi kuitenkin niin, etta bussikyydin jarkkaaminen Hoianiin osottautu vahan turhan tuskalliseks tehtavaks ottaen huomioon etta aiottiin viettaa siella maksimissaan yks yo. Hinnat kuulosti ihan hirveilta ja kaikki meni jotenkin tosi vaikeeks...lopulta yksien ruotsalaisten kanssa kyllastyttiin koko bussitouhuun ja paatettin Hanoissa marssia rautatieasemalle kysymaan etta mitahan junailu Vietnamissa mahtas maksaa. Me oltiin niin kurkkuamme myoten taynna koko touhua, etta paatettiin skipata koko Hoi'an ja menna suoraan Saigoniin. Rautatieasemalta loydettiinkin sopivan hintanen juna, kovilla makuupaikoilla, joka kestikin vaan 39,5h. Harkittiin ensin myos kovia istumapaikkoja, mutta luojalle kiitos ei niita otettu. Ne paikat nimittain naytti suunnilleen yhta mukavilta kun kirkon penkit...

Junamatka ei ollut ihan niita kaikkein mukavimpia. Ekana yona oli ihan jaatavan kylma. Ja se juna piti aivan jarjetonta metelia. sen 39 tunnin aikana varmaan kuulovaurioitu pahasti. Ei siella pystyny edessa kunnolla puhumaan sen kolinan ja paukkeen yli. Tavattiin siella tosin Li ja Hang, jotka autto mua tilamaan meilla paivallista junan kanttiinista, jossa kukaan ei puhunu sanaakaan englantia. Muutenkin ne oli tosi kivoja tyttoja, ja niiden ansiosta vietnamilaiset sai ekat plussapisteet. Tahan asti kaikki oli vaan koittanut huijata meita joka kaanteessa...Ja jos se junamatka ei muuten ollut tarpeeks mukava, niin se juna oli viela sellasen pari tuntia myohassa. Ja sen viimiset parituntia saatiin kuunnella radiosta vietnamilaista musiikkia. Ja arvatkaa vaan kuinka kovalla se musiikki oli, etta se kuulu sen junan pitaman metelin yli? Ihme jos on kuulosta enaa mitaan jaljella sen jalkeen...

Saigonissa ensimmainen tehtava oli sitten (kuten nyt yleensakin jokapaikassa) etsia yopaikka. Saatiin kannoillemma joku vanha mummo, joka mainosti omaa paikkaansa ja seuras meita paikasta toiseen selittaen niiden hotellien hintoja ja tasoja ja ties mita. Alko jossain vaiheessa ihan hiukan rasittaa, kun siita ei paassyt millaan eroon. Lopulta loydettiin sopivan hintanen huone, tosin tietty se oli kuudennessa kerroksessa. Ma luulen etta naa nayttaa vasyneille vieraille aina kaikkein ylimpana olevan huoneen, etta sitten kun on kiivenny rinkkaselassa sinne, niin on valmis ottamaan sen vaikka se ois millanen...selva salaliitto!

Saigon vaikutti heti mukavalta kaupungilta ja sita mielta ollaan yha edelleen. Ihmiset oli mukavia ja tunnelma jotenkin rennompi kun pohjoisvietnamissa. Liikenne ei ollut yhtaan niin hirveeta kun mita etukateen kaikki (mm. lonely planet) pelotteli. Olihan niita skoottereita melkoset maarat, enka yhtaan ihmettele ettta siella kuolee liikenteessa 100-150 ihmista kuukaudessa...mutta kavellen katujen yli paasi ihan kohtalaisen helposti. Vaikka myonnettakoon, etta edelleen aika tiiviisti roikuin tommin kadessa kiinni =P..



Kun oltiin asetuttu kodiks meidan hostelliin, niin lahdettiin tutustumaan "War remnants" - museoon. Tulipa siina sitten nahtya sekin museo, joka aiheutti painajaisia. Seuraavana yona nimittain pakenin pommeja ja luoteja minka kerkesin. Museo oli siis varsin jarkyttava, taynna valokuvia sodasta ja sodan uhreista. Eniten ehka kosketti kuvat "agent orange" nimisen myrkyn uhrien kuvista.

Museon kamaluuden jalkeen kierreltiin kaupunkia ja varattiin seuraavaks aamuks retki cu chi-tunneleille. Aamulla siis taas kerran aikanen heratys ja menoks. Matkalla tunneleille pysahdyttiin jossain "handicap handicraft" -kasityokeskuksessa ja saatiin meidan oppaalta myos kaupunkikierros. Meidan opas oli itse taistellut etelavietnamin joukoissa 60-68 ja kun se viela puhu hyvaa englantia niin retkesta sai kylla sen kanssa aika paljon irtikin. On se kylla ihan uskomatonta kuvitella etta ne ihmiset on oikeesti asunut niissa tunneleissa ja liikkunut niissa monien kilometrien matkoja. Me ryomittiin yhta tunnelia ehka muutama sata metria ja siina jo sai hien pintaan...ja pidempi matka ois kylla varmaan alkanu aiheuttaa jotain ahtaanpaikan kammoa, kun siela oli aika tunkkanen ilmakin.



Kuvia tunnelistakin luvassa myohemmin. Saatiin siella myos syodaksemme jotain perunan makusta juuresta ja kuumaa vetta, jolla ne sissit siella eleli. Ei se pahaa ollut, mutta voin kuvitella etta saattas se hiukan alkaa tokkia jos ei ikina sais mitaan muuta...

Kun palattiin Saigoniin niin otettiin suunnaks Sharks vesipuisto. Vesiliukumaet oli ihan hauskoja ja kylla niita nyt hetken jakso. Mutta parasta oli etta siella oli sauna! Hoyrysauna vaan mutta kuitenkin. Vedettiin muuta kierros saunaa, lamminta poreallasta, kylmavesiallasta, saunaa jne. Ja oli kylla ihan uskomattoman puhdistavaa..sain kuorittua ehka noin 100 kerrosta kuollutta ihoa.

Illalla sitten ostettiin meille bussiliput Kambodzaan. Ilalliseen ei enaa jaanyt hirveesti vietnamilaista rahaa, mutta kylla silla viela mahansa suhteellisen tayteen sai. Seuraavana aamuna sitten hypattiin bussiin ja lahdettiin kohti rajaa. Rajamuodollisuudet oli vahan kummalisia. Jouduttiin ensin yhdessa pisteessa luovuttaan meidan passi ja sitten ne kiikutti ne kaikki passit seuraavaan pisteeseen ja huuteli sielta millon kenenkin passi oli valmis. Ja sitten piti koittaa tunkea kaikkien edessa seisovien ihmisten ohi hakemaan se. Ja valilla jengi kavi ite kattelemassa valmiiks saatuja passeja, jotka ne virkailijat vaan jatti lojumaan siihen poydille. Pelkasin hiukan etta joku viela "vahingossa" vie meidan passit omansa sijasta. Lopulta sitten kaikki meidan bussissa oli saanut passinsa ja toisella raja-asemalla me vaan annettiin passit meidan "matkanjohtajalle" ja jatkettiin ite matkaa sellaseen lounaspaikkaan. Se meidan matkanjohtaja sitten karautti myohemmin skootterilla perassa meidan passien kanssa ja saatiin sitten Kambodzan viisumilla varustetut passimme takasin, kun matka jatku...

Lounaspaikka oli vahan kummallinen. Siella oli sellanen seisova poyta js itten menu ja kaikki kovasti selitti etta kaikki maksaa 1,5 dollaria. Lopulta sitten paadyttiin tilaamaan yhdelta sedalta ruokaa. Ja koska oletettiin etta se koko hoito oli samaa lafkaa niin sitten otettiin siita seisovasta poydasta sita, mika eniten naytti silta mita tilattiin. Mutta eihan se nyt niin mennytkaan. Vaan se seta oli tilanny meille ne ruuat jostain takahuoneesta ja oli sitten ihan vihasena kun ei enaa haluttukkaan niita. Hups. No, ei silti sitten lopulta jouduttu maksamaan kun yhdesta ruuasta. Mutta kylla se seta ois meidat tappanu katseellaan, jos moinen ois mahdollista...

Meilla oli tarkotuksena Phnom Penhista ottaa heti bussi Sihanoukvilleen ja treffata Paula siella. Mutta jostain taysin kasittamattomasta syysta maan paakaupungista ei ilmeisesti enaa paase pois 14.30 jalkeen. Kun ensin oltiin kuljeskeltu kaupungin bussiasemalta toiselle varmaan reilun tunnin verran, jouduttiin sitten lopulta luovuttamaan ja varaamaan liput seuraavaks aamuks ja etsimaan itellemme hostelli Phnom Penhista. Ja aamulla taas aikasin ylos ja bussiin. Ja taas siihen muutaman sadan kilometrin matkaan saatiin kulumaan sellanen 5h kun oli pakko pitaa lounastaukoa ja ties mita. En kylla ymmarra miten taalla ei ihmiset kesta istua bussissa paria tuntia kauempaa ilma ruokataukoa!

Yllattaen Sihanoukvillen bussiasema ei ollut ihan siina kohdin, missa Lonely Planetn kartta anto ymmartaa ja sen seurauksena paadyttiin tekemaan rinkkojemme kanssa paivan kuumimpaan aikaan sellanen reilun tunnin kierros pitkin kylan pikkusia katuja vaan paatyaksemme takasin suunnilleen siihen mista lahdettiin. Ekan puol tuntia yks maailman rasittavin tuktuk-kuski viela seuras meita ja hoki miten me kylla lopulta mennaan sen kyytiin...ja pyh, mehan kavellaan vaikka mika olis! Tosin teki jossain vaiheessa melkein mieli pysayttaa joku toinen kuljettaja ja nousta ihan kiusaks sen kyytiin.

Lopulta sitten loydettiin oikea tie ja sen paasta Paula! Oli tosi kiva nahda pitkasta aikaa. Kun ensin heitettiin rinkat Paulan huoneeseen, niin suunnattiin sitten ihan saman tien rannalle ja uimaan. Ja samaa harrastettiin myos seuraavana paivana. Eli maattiin auringossa ja kaytiin uimassa ja syotiin. Varsin mukavaa. Taytyy vaan ihmetella, etta kun tassa kerran ollaan mukamas "lomalla", niin miten ihmeessa tuntuu niin luksukselta kun saa kerrankin nukkua yli 7? Tai viela enemman miten sita ei enaa millaan osaa nukkua yli 8 sillonkaan kun sais? Sihanoukvillen ranta oli ihan mukava ja vesi oli tosi tosi lamminta. Kerjalaisia ja kaupustelijoita siella nyt tietysti riitti, mutta ei niitakaan mitenkaan ihan liikaa ollut. Ja ruoka oli tosi hyvaa, joskin vahan kalliimpaa kun paakaupungissa. Ei mikaan ihme tietenkaan, koska se oli ihan turisti kyla, niin tottakai siella oli myos turistihinnat.

Kun oli kaks paivaa maattu rannalla niin otettiin kolmeen pekkaan bussitakasin Pnohm Penhiin. Olipas taas tuttua ja turvallista, kun piti herata ennen seiskaa ja lahtea etsimaan tieta asemalle. Pnohm Penissa kaytiin Tommin kanssa Tuol Seng museossa. Eli vanhassa koulussa, jonka Khmer Rogue joukot muutti vankilaks ja kidutuskeskukseksi. Nahtiin taas paljon pienia selleja ja kamalia kuvia. Ei ihan yhta kamlaa kun vietnamissa, mutta eipa tuollakaan paljoa hymyilyttanyt. Kylla sita vaan ihmiset pystyy ihan uskomattoman kammottaviin tekoihin...

Tanaan kaytiin Killing Fieldseilla eli siella missa Khmer Rogue sotilaat tappo ne kidutuksen uhrit. Mun mielesta oli hiukan kammottavaa, etta niiden uhrien paakalloja ja luita sailottiin siella kaikkien naytilla. Voishan site uhrien muistoa nyt muutenkin kunnioittaa ja vaikka ihan haudata ne ihmiset. Taallakin pain kun toi uskonto nayttelee vahan erilaista rollia kun mun maailman kuvassa. Muuten siella paikanpaalla ei sitten enaa ollut muuta kun muutama kuoppa ja kyltti. Oltas ehka odotettu jotain vahan enemman nahtavaa..



Huomenna suuntana on Siem Reap ja siella Angor Watin -temppelit, yks matkan odotetuista kohokohdista. Toivottavasti ei ihan hirveesti petyta, kun niita temppeleita ei ilmeisesti ihan ilmaseks paase ihastelemaan...

Jerantutissa suju loppuilta mukavasti ruokamyrkytyksesta karsien. Mutta eipa siina kaupungissa kylla muutakaan tekemista ois ollutkaan, etta mikas siina...saatiin sentaan pyykit pestya ekaa kertaa Korean jalkeen, joten siita pointsit Jerantutille. Muuten en sitten kelleen suosittele 2 minuuttia pidempaa pysahdysta kyseisessa kaupungissa. Paitsi tietysti jos on kovasti innoissaan niista pesuvadeista tai henkareista. Sillon kannattaa ehka viipya jopa 5 minuuttia..

Nyt kun paasin puhumaan tallasista sairausaiheista, niin pitaapa tahan valiin vahan avautua meidan malarialaakkeesta. Kyseisen myrkyn pakkausselosteessa pelotellaan kaikille ikavilla sivuoireilla, kuten psykosilla, masennuksella ja itsemurha-ajatuksilla. No, ei oo moisia tullut eika sellasia kaivatakkaan. Mutta sitten samaisessa pakkauksessa luvataan yleisimpina sivuoireina "yelista honttiytta" ja "psykedeelisia unia". No, en oo tuntenut oloani yhtaan normaalia hontimmaksi. Parina yona nain aluks painajaisia, mutta en aamulla enaa muistanut niita. Ja mita hyotya on psykedeelisista unista jos niita ei enaa aamulla muista? Kysyn vaan. Tai yhdesta unesta muistan sen verran, etta olin jonkun kaverini luona yokylassa ja taa kaveri oli vampyyri (sori tytot, sita en muista kuka se teista oli). Se oli muuttunu vampyyriks kun se oli pettany poikaystavaansa vampyyrin kanssa. Kaveri oli sitten purrut poikaystavaansa ja avautu mulle siita miten se kummallista kylla oli suuttunu sille, kun taa koko kuvio oli selvinny..siina sitten illan kuluessa tajusin etta jos jaan sinne yoks niin pureehan taa kaveri tietysti muakin. Etta nain. Ei kovin psykedeelista, mutta ehkapa sitten oon unissani vahan normaalia hontimpi. Kaiken kukkuraks kun en saanut mitaan naita kivoja sivuoireita, niin sain sitten ihottumaa. Voisko tylsempaa sivuoiretta enaa olla?

Nojoo. Se Lariamista. Jerantutista suuntana oli siis yojunalla Singapore. Oli vahan tuskallinen junamatka sen ruokamyrkytyksen takia, mutta selvittiin sentaan perille asti. Singaporessa vietettiin paiva haahuillen ympari kaupunkia ihan kuoleman vasyneina. Meidan piti kayda Asian Civilisation museossa, mutta se sattu olemaan just maanataisin kiinni kolmeen asti ja oli vahan liian kalliskin. Joten jatettiin sitten sekin valiin. Mutta ei tuomita Singaporea siks, etta me oltiin vasyneita ja kipeita. Kaupunki oli oikeen kaunis ja mukavan tuntunen. Ei ihan niin puhdas kun, mita ois ehka odottanut, mutta ei nyt mitenkaan likanenkaan. Kallista siellla kylla oli, kuten osattiin odottaakin. Tuntu sellaselta kaupungilta missa saattas olla joskus kiva asua vahan aikaa..ja turistillekin silla olis varmaan vaikka kuinka paljon tarjottavaa, jos vaan loytyy tarpeeks aikaa - ja ennen kaikkea tarpeeks rahaa.

Iltapaivalla sitten suunnattiin rinkkoinemme kohti Singaporen lentokenttaa, joka on kait joskus rankattu maailman parhaaks. Oli se ihan selkea, mutta se taytyy sanoa ettai sita kylla nukkumiseen oo tarkotettu. Meidan lento ei edes lahteny sielta oikeelta lentokentalta, vaan Budget Terminaalista, joka oli ihan erillaan rikkaista ihmisista. Sinne oli onneks ilmaiskuljetus niin reissailtiin sitten siina terminaalien valilla vahan edes takasin, kun ei oikeen osattu paattaa, missa olis paras nukkua. Lopulta paadyttiin linnottautumaan sinne Budget Terminaalin nurkkaan lattialle. Yllattavan hyvin siina silti sai nukuttua, kun vaan tunki tulpat korviin ja kaansi selkansa metelille.

Aamulla sitten oli aikanen heratys ja lento kohti Hanoita. Lento Tiger airwaysille suju mukavasti vaikka kestikin tunnin kauemmin kun luultiin..lasku oli ehka yks pehmeimmista ikina. Rajallakaan ei kukaan kysellyt et millon aiotaan poistua maasta taikka onko meilla lippua pois...onneks ei kysellyt, koska ei meilla ois moista ollut. Sellasta kuulemma yleensa kysytaan niilta (muistaakseni) neljan maan asukkailta, joilta ei vaadita viisumia Vietnamiin. Mun passin tarkastanu heppu naytti niin elamaansa kyllastyneelta, etta luulen et se ei ees huomannu ettei mulla ollu viisumia =P..

Hanoi on kanssa tosi mukavan tuntunen kaupunki. Taalla on ihan mielettomasti skoottereita. Siis oikeesti aivan jarjettoman paljon. Tuntuu etta sellasella ajelee kaikki vauvasta vaariin. Muuten taalla ei liikenne oo ihan niin kaaosmaista kun olisin odottanut. Pelkasin Malesiassa autoja ja mopoja jotenkin paljon enemman. En sitten tiia johtuuko se siita etta niilla on siella sellanen vaaran puoleinen liikenne. Eihan siella normaaliin liikenteeseen tottunut ihminen osannu edes rullaportaissa seista oikeella puolella. Tieta ylittaessa katto aina vaaraan suuntaan ja kun kaahailtiin niita mutkasia teita niin joka toisessa mutkassa sydan hyppas kurkkuun, kun joku tuli vastaan "meidan kaistalla"...kylla taalla Hanoissakin silti autoja ja torvien soittamista riittaa, mutta jotenkin taa on silti ihan kohtalaisen selkeeta ja rauhallista mun mielesta.

Tanaan kierreltiin taalla ympariinsa ja kaytiin yhdessa vankilamuseossa ja Ho Chi Minh kompleksilla. Vaikka kaupunki on ihan kiva, niin ei oikeen keksitty taalta enaa muuta mita haluttas kauheesti nahda. Ja koska taalla on aika tosi kylma, niin suunnataan heti huomenna aamulla Ha Long Baylle kattelemaan, josko paastaas sinne risteilemaan. Ja sitten varmaan ois suuntana maan etelaisemmat osat, etta paastaan taas riisumaan pitkat vaatteet pois..

Viidakkokirja

Anteeksi etta olette joutuneet odottelemaan kuulumisia nain kauan, mutta tuolla viidakossa oli nettiyhteyksia valitettavan harvassa...

Batu Fehrringissa saatiin sitten perati yksi paiva aurinkoa. Koska toinen meista naytti sen yhden paivan jalkeen erehdyttavasti saman variselta kun ravut, niin paatettiin sitten jattaa se auringon palvominen siihen yhteen paivaan. Ja olihan siinakin jo..seuraavana aamuna otettiin sitten bussi takasin Georgetownin sykkeeseen.



Meidan vanha hostelli oli valitettavasti taynna, joten paadyttiin sitten naapuriin, josta loyty onneks yksi vapaa huone. Hostelli jarjesti myos minibussi kuljetuksia Camaron Highlandiin, meidan seuraavaan kohteeseen. Hintaa oli pari euroa enemman kun paikallisbusseilla, mutta kun joku neropatti on paattanyt sijottaa Georgetownin bussiaseman 10 kilometrin paahan keskustasta, niin paatettiin sitten ottaa hostellin tarjoama kyyti ja jattaa aamunen vaellus rinkkojen kanssa valiin.

Meidan minibussi oli vahan turhankin hyvin ilmastoitu, mutta kylla silla ihan hyvin perille paastiin. Saavuttiin Tanah Ratanin kaupunkiin jo kymmenen aikaan aamulla ja jaatiin samaan hostelliin, josta samalla kyydilla tullut pariskunta oli varannut huoneen. Valitettavasti se huone olis tosiaankin pitanyt varata etukateen, jos sellasen ois halunnut. Paatettiin sitten ottaa dormi peti. Muuten kiva, mutta siella oikeessa dormissakaan ei ihan ollut meille tilaa, joten saatiin viela vahan halvempi vaihtoehto: sangyt sellasen kaytavan varrelta rikkinaisen ikkunan vieresta. Ja siita ikkunasta perheen kissalla oli tapana kiiveta sisaan ja kattorakenteisiin naukumaan. Toi mieleen vahan vahemman kivoja muistoja rollista...

Tehtiin paivalla retki Cameron Highlandin maaseudulle. Ensimmaisena etappina oli ruusutarha, josta loyty jos jonkunnakosta kukkaa. Toisena etappina oli mansikkafarmi, joka oli pienoinen pettymys. Ihan tavallisia pienia mansikkapuskia nostettuna sellasten lankkujen paalle. Voi vau. Syotiin siella ihan hyvaa mansikkakakkua, mutta tuoreet mansikat ei edes maistuneet kovin erikoiselta. Ja ihan alyttoman kalliitakin ne oli, kun Suomestakin saa halvemmalla!



Mansikkafarmin jalkeen vuorossa oli retken kohokohta: Teeplantaasi. Maisemat oli just niin hienot kun odotinkin. Opas kerto etta plantaaseilla on toissa lahinna ulkomaalaisia, koska palkka on niin huono ettei malesialaiset suostu silla tekemaan toita. Eli vahan niinkun siivoojat Suomessa. Ihmiset tulee sinne toihin pariks vuodeks kerrallaan ja niilla on siella periaatteessa oma kyla, josta loytyy kauppaa, sairaalaa, kahvilaa jne. Kuulemma ainoa mika niilta puuttuu on julkinen liikenne, joten jos ne tahtoo kaupunkiin, niin niiden taytyy kavella 3km bussipysakille ja ottaa sielta sitten busi. Epaselvaks tosin jai, etta mita ne sellasella edes tekis.. tuskin niille silla palkalla jaa kauheesti varaa lahtea kaupunkii shoppailemaan mitaan ylimaarasta.

Teeplantaaseilla on nykyaan kuulemma siirrytty koneelliseen teelehden poimintaan: ennen vanhaan ihmiset kulki siella sakki selassa ja poimi yhden teelehden kerrallaan sinne sakkiin kasin. Nyt ne kulkee siella sakki selassa ja poimii yhden teelehden kerrallaan sinne sakkii sellasille saksen nakosille. On kuulemma melkein puolet nopeempaa. Sitten siella on nykyaan helpompi kulkusilla alueilla ihan sellasia 20kg painavia laitteita, joita sitten aina kaksi miesta kantaa kasin niiden puskien paalla. Siina koneessa on sellaset sakset, jotka leikkaa lehdet ja sitten sellanen puhallin, joka puhaltaa ne sakkiin. Et nain se kehitys vaan kulkee...



Teeplantaasilla saatiin myos opastettu kierros siella itse tehtaalla. Oppaana toimi sellanen tytto, joka oli ilmeisesti juossut sielta 3km:n paasta bussipysakilta pitamaan sita kierrosta. Ainakin siita paatellen et se ei koko kierroksen aikana saanut hengitystaan tasaantumaan..kierroksen jalkeen kaytiin viela juomassa jaateeta plantaasin kahvilassa. Oli kylla tosi hyvaa. Taalla yleensa kun tilaa jaateeta niin saa sellasta normiteeta jailla, mutta kylla ne sentaan siella plantaasilla osas tehda oikeesti alyttomat hyvaa jaateeta.

Seuraa pysakki oli sitten perhostarha. Perhosissa ei kauheesti ollut katottavaa, vaikka olihan ne ihan isoja ja varikkaita. Musta tuntuu etta suurin osa niista loju kuolleena lattialla tai oli niin piilossa ettei niita nahnyt. Mutta siina tarhan yhteydessa oli myos sellanin toinen tarha, josta loyty kaikenmaailman liskoja, kaarmeita ja ties mita otokoita. Paasin pitamaan kadessa gekkoa ja skorpionia!



Perhosten jalkeen kaytiin sitten viela ampiaistarhalla ja jossain markkinoilla, joista ei nyt sen enmpaa oo kerrottavaa. Ja viela jossain buddhalaisessa temppelissa, joka oli ihan kiva, mutta varsin tavallinen..illalla kaytiin viela syomassa ja hostellin viidakkobaarissa nuotion aaressa olusilla. Aika hiljasta oli, oltiin paikan ainoot asiakkaat. Yo meidan kaytava paikoilla oli vahan levoton ja ihan alyttomat kylma, joten aamulla oltiin ihan valmiita jattamaan Cameron highland taakse ja suuntaamaan kohti Taman Negaran sademetsia.

Matka Taman Negaraan taittu minibussilla ja kesti koko paivan. Jerantut nimiseen kaupunkiin asti saatiin olla ainoot matkustajat bussissa, mutta sielta kyytiin nousi viimisen tunnin ajaks myos yks nainen. Se istu mun edessa ja soi peukaloaan ja pyritteli toisella kadella hiuskia sormien ymparille. Suunnattoman arsyttavaa. Teki mieli kysya et mika sita vaivaa..

Saavuttiin perille illalla joskus kuuden aikaan ja etittiin itsellemme huone. Illalla tavattiin australialaiset Emma, Martin, Sarah ja Laura. Ja todettiin taas kerran etta maailma on pieni: samaan ilallispoytaan meidan kanssa paaty myos Sabrina, joka oli meidan kanssa samassa minibussissa Cameron Highlandiin. Ja joskus maailma on ihan liian pieni: seurueeseen liitty myos hollantilainen Claudia. Nahtiin Claudia White Beachilla nettikahvilassa, jossa se istu meidan vieressa puhumassa Skypeen erittain kova aanisesta ja mulkoili meita vihasesti, joka kerta jos uskallettiin sanoa toisillemme jotain. Se oli edelleen ihan yhta arsyttava ja kova aaninen. Argh.

Seuraavana aamuna lahdettiin Sabrinaa lukuunottamatta yhdessa itse puistoon. Kaytiin testaamassa maailman pisin Canopy Walkway. Oli aika siistia heilua siella korkeuksissa katselemassa viidakkoa. Caopyn jalkeen kiivettiin viela sellasella vuorelle ja sielta kierreltiin sitten vahan pidempaa reittia alas. Kaiken kaikiaan meidan viidakkovaellus kesti sellasen 3,5h. Tutustuttiin loppumatkasta myos iilimatoihin, joita liimautu meidan nilkkoihin kun rammittiin mudassa. Melkosen allottavia otuksia ovat.



Iltapaiva kulu hengaillessa ja illalal kaytiin viela muiden kanssa syomassa, koska ne oli kaikki lahdossa seuraavana aamuna jatkamaan matkaa. Seuraavana aamuna nukuttiin pitkaan, kaytiin lounaalla ja suunattiin sitten puiston infoon varaamaan meille Hide seuraavaks yoks. Paastiin sinne infoon 12.45 ja loydettiin lappunen, etta ne aukasee kello 15. Voi jes. Oispa ollut ehka fiksua selvittaa aukiolo ajat etukateen. Mutta minkas teet. Kun Info sitten lopulta aukes nii Hiden varaaminen onnistu mutkitta ja paastiin alottamaan meidan viidakkoseikkailu.

Vaellus Hidelle oli jotekin paljon jannittavampaa, kun edellisen aamun vaellus. Johtu varmaan siita etta oltiin kahdestaan. Viimiset puol kilsaa elettiin jannityksessa myos siksi, etta oltiin vahan epavarmoja siita kuljettiinko edes oikeeseen suuntaan, kun joku viidakkovandaali oli kayny kaatamassa opaskyltit viimisessa risteyksessa. Ajatus siita et harhailtaisiin siella viela pimeen tulon jalkeen ei kauheesti houkuttanut. Mutta sielta se Hide sitten lopulta ilmesty viidakon keskelta. Oltiin odotettu jotain parin tikun varassa heiluvaa hokkelia, joten yllatys oli melkonen kun loydettiin oikeen maja, josta loyty kaikki mukavuudet kuten suihku ja vessa! Aika hyvin euron arvosta.

Koska tultiin paikalle ensimmaisina, niin varattii itsellemme ylapeti, josti naki sopivasti suoraan ulos, ja viriteltiin sinne mukava leiri moskiittoverkon kanssa.



Ja sitten vaan odoteltiin pimeeta. Ilman isoa taskulamppua ja opasta ei oikeestaan odotettu nakevamme muita elaimia kun lintuja, perhosia ja otokoita, mutta ennen kun tuli pimeeta niin nahtiin joku peuraelain. Koska oon ilmeisesti nukkunut ylaasteen bilsan tunneille just sillon, kun kasiteltiin viidakon peuralajeja, niin en nyt osaa tarkemmin kertoa et mikahan peura oli kyseessa..mutta iso se oli. Yolla nahtiin sitten lepakoita ja tulikarpasia ja siina se. Aanimaisema (huomaatteko, oon ollu hereilla ainakin jollain tunneilla, kun osaan kayttaa nain hienoja sanoja =P..) oli ihan uskomaton. Kaiken maailman sirinaa ja sirkutusta. Ja paljon aania, jotka muistutti jotain tyokaluja. Kuultiin ainakin apinoita, sitten jotain koiran haukuntaa ja kissan mau'untaa muistuttavaa...ja niita lepakoita ja otokoita. Oli melkonen orkesteri.

Aamulla pakattiin kamat ja suunnattiin takasin kohti Kuala Tahania. Matkalla poikettiin kaymaan lepakkoluolilla (tai lepakkomies luolilla, kuten ranskalaiset asian esittaa). Taytyy myontaa ettei ihan uskallettu kulkea koko luola lapi, kun siella oli ahdasta, markaa ja pimeeta. Ja meilla vaan pikkunen taskulamppu. Sen verran nahtiin etta katto oli taynna lepakoita. Ja kylla niita siella ihan hyvin hereillakin oli...kylla me suu aukosta ainakin sellaen 5m metria uskallettiin eteenpain ennen kun rohkeupetti ja palattiin samoja jalkia kun tultiinkin =D..



Kuala Tahanissa jouduttiin odottelemaan venetta aika kauan, mutta enematka oli jokea pitkin oli kylla ihan hieno kokemus. Illalla saavuttiin sitten Jerantutiin, joka on todella tylsa kaupunki. Taalla myydaan kaupoissa (kaikissa naissa viidessa) vaan pesuvateja, henkareita ja rakennusvalineita. Muuta taalla ei sitten ookkaan. Nettikin on ihan alyttoman kallis ja eilen illalla kaikki paikat meni kiinni jo kahdeksalta. Ens yona hypataan junaan suuntana Singapore. Ja Singaporesta sitten tiistaina kohti Vietnamia! Vihdoin! En enaa malttas odottaa Ha Long Bayta.

Noniin! Nyt on sitten vihdoin tannekin lisattyna kuvia niin Pekingista, Koreasta kun Filippiineiltakin. Joten skrollailkaapa alapain ja nauttikaa.

Uutta vuotta juhlittiin siis Kuala Lumpurissa. Ensin kaytiin PizzaHutissa nauttimassa halvoista (tosin muos aivan aarettoman pienista) pizzoista. Sitten haettiin vahan piknik evasta ja suunnattiin Merdeka Squarelle. Tarjolla oli noin miljoonan Malesialaisen seura ja ilmaiskonsertti. Konsertin juontajat oli suoraan euroviisuista ja musiikki vaihteli paikallisista idols voittajista paikalliseen Kirkaan, kansantansseihin ja presidentin uuden vuoden lupauksiin. Meista tuli myos julkkiksia: paastiin Malesian Tv5 kertomaan, miksi vietettiin uutta vuotta juuri Merdeka Squarella! Alkoholin nauttiminen ei kuulunut paikallisten tapoihin, joten meidankin oli tyytyminen pelkkaan blandikseen.



Puolilta oin nahtiin noin vartin kestava ilotulitus, joka oli hiukan eri luokkaa kun Porin kaupungin raketit. Vaikka onhan nekin joskus ihan hienoja, ei siina mitaan. Rakettien jalkeen oltiinkin sitten jo niin vasyneita - olihan kello jo paljon yli nukkuma-ajan - etta suunnattiin takasin hostelille nauttimaan nukkumatin seurasta.



Uuden vuoden ensimmaisena paivana noustiin suorastaan kukonlaulun aikaan ja otettiin uusi yritys Petronas toweriin. Talla kertaa ehdittiin paikalle ajoissa ja paastiin noin puolekstoista tunniks jonottamaan lippua nakoalatasanteelle. Tai siis Tommi jonotti ja ma vahdin meidan tavaroita portaissa. Lopulta se jonotus ja venailu palkittiin ja saatiin lippu 09.15 lahtevaan hissiin. Tasanne ei kylla todellakaan ollut ihan sen kaiken jonotuksen ja saatamisen arvonen nahtavyys. Ei niissa maisemissa nyt suoranaisesti mitaan vikaa ollut, mutta onhan noita torneja tassa nyt jo nahty...ulkoapain kyseinen rakennus tosin nayttaa ihan vaikuttavalta, varsinkin yo aikaan kun valaistus kruunaa kokonaisuuden.



Petronasin jalkeen seuraavana etappi oli bussiasema. Saatiin suhteellisen vaivattomasti liput Georgetowniin, Pulau Penangiin - ja ehdittiin viela ennen bussin lahtoa nauttimaan aamiastakin! Taytyy sanoa, etta matkahuollon henkilokunnan vois tuoda tanne ekskursiolle ottamaan oppia siita, millasissa puitteissa ihmisia kuuluu kuskata.



Viiden tunnin bussimatka suju varsin kivuttomasti. Valitettavasti se bussi ei kuitenkaan vienyt meita Georgetowniin asti, vaan kaupungin bussiasema on fiksusti sijotettu noin 10 kilometrin paahan keskustasta. Pimeeta taksia hyvaksikayttaen paastiin kuitenkin chinatowniin ja suoraan budjetillemme sopivan hostellin ovelle. Kaytiin syomassa LonelyPlanetin suosittelamaa intialaista ja ruoka oli kylla kieltamatta varsin herkullista - ja myos hyvin halpaa. Illalla korkattiin meidan malariaverkko, joka siis kulki rinkan painona vaan sellasen kaks kuukautta, ennen kun sita tarvittiin.



Seuraavana aamuna suunnattiin etsimaan turisti-infoa, joka oli kylla suunnattoman hyvin piilotettu. Sinne paastaakseen piti osata kysya joltain poliisi-sedalta neuvoa ja todistaa henkilollisyytensa yhdelle tiskille ja sitten paastiin kaupungin korkeimman talon 56:een kerrokseen. Sielta se info sitten lopulta loyty. Varustauduttiin nipulla erilaisia esitteita ja suunnattiin sitten seuraavaks bussilla kohti Penang hillia. Bussi jatti meidat kivasti ihan n. 700m korkean maen juurelle. Ylos olisi ilmeisesti loytynyt myos vaellusreitti, mutta paatettiin kuitenkin taittaa matka sellasella junan tapasella vaunulla, joka kulki rinnetta ylos. Muuten kiva, mutta ensimmaiset vapaat paikat loyty junaan, joka lahti 2,5 tunnin paasta. Kaytiin sitten kattelemassa ymparistoa ja nauttimassa katukojujen antimista, kuten juustokakusta ja Hokkien Meesta. Ja sitten vaan hengailtiin.



Lopulta se meidan juna sitten lahti. Mun mielesta matka ylos oli janna, Tommista se oli tylsa ja pitka. Maisemat ylhaalta oli kylla tosi vaikuttavia, kannatti ehdottomasti odotella.


Ei valitettavasti vaan ehditty ihan kauheen kauaa ylhaalla patsastalle, kun iltapaivan trooppinen sade alkoi. Ehdittiin junajonoon ennen suurinta osaa muita ihmisia ja jouduttiin venailemaan talla kertaa vaan noin puoli tuntia kyytia alas!
Illalla syotiin jossain tosi halvassa, mutta muuten ei niin kovin kehuttavassa kulma kuppilassa. Tuli ainakin maha tayteen.

Tanaan otettiin bussi Batu Fehrringiin. Tarkotuksena oli nauttia muutama paiva aurinkorannasta, ennen kun suunnataan sisamaahan kattelemaan sademetsia. Tosi kiva ranta taalta kylla loytyykin, mutta aurinkoa ei valitettavasti oo tanaan nakynyt vilaukseltakaan. Toivottavasti nyt edes huomenna paistelis, niin saatas vihdoinkin vahan varia pintaan!