Batu Fehrringissa saatiin sitten perati yksi paiva aurinkoa. Koska toinen meista naytti sen yhden paivan jalkeen erehdyttavasti saman variselta kun ravut, niin paatettiin sitten jattaa se auringon palvominen siihen yhteen paivaan. Ja olihan siinakin jo..seuraavana aamuna otettiin sitten bussi takasin Georgetownin sykkeeseen.
Meidan vanha hostelli oli valitettavasti taynna, joten paadyttiin sitten naapuriin, josta loyty onneks yksi vapaa huone. Hostelli jarjesti myos minibussi kuljetuksia Camaron Highlandiin, meidan seuraavaan kohteeseen. Hintaa oli pari euroa enemman kun paikallisbusseilla, mutta kun joku neropatti on paattanyt sijottaa Georgetownin bussiaseman 10 kilometrin paahan keskustasta, niin paatettiin sitten ottaa hostellin tarjoama kyyti ja jattaa aamunen vaellus rinkkojen kanssa valiin.
Meidan minibussi oli vahan turhankin hyvin ilmastoitu, mutta kylla silla ihan hyvin perille paastiin. Saavuttiin Tanah Ratanin kaupunkiin jo kymmenen aikaan aamulla ja jaatiin samaan hostelliin, josta samalla kyydilla tullut pariskunta oli varannut huoneen. Valitettavasti se huone olis tosiaankin pitanyt varata etukateen, jos sellasen ois halunnut. Paatettiin sitten ottaa dormi peti. Muuten kiva, mutta siella oikeessa dormissakaan ei ihan ollut meille tilaa, joten saatiin viela vahan halvempi vaihtoehto: sangyt sellasen kaytavan varrelta rikkinaisen ikkunan vieresta. Ja siita ikkunasta perheen kissalla oli tapana kiiveta sisaan ja kattorakenteisiin naukumaan. Toi mieleen vahan vahemman kivoja muistoja rollista...
Tehtiin paivalla retki Cameron Highlandin maaseudulle. Ensimmaisena etappina oli ruusutarha, josta loyty jos jonkunnakosta kukkaa. Toisena etappina oli mansikkafarmi, joka oli pienoinen pettymys. Ihan tavallisia pienia mansikkapuskia nostettuna sellasten lankkujen paalle. Voi vau. Syotiin siella ihan hyvaa mansikkakakkua, mutta tuoreet mansikat ei edes maistuneet kovin erikoiselta. Ja ihan alyttoman kalliitakin ne oli, kun Suomestakin saa halvemmalla!
Mansikkafarmin jalkeen vuorossa oli retken kohokohta: Teeplantaasi. Maisemat oli just niin hienot kun odotinkin. Opas kerto etta plantaaseilla on toissa lahinna ulkomaalaisia, koska palkka on niin huono ettei malesialaiset suostu silla tekemaan toita. Eli vahan niinkun siivoojat Suomessa. Ihmiset tulee sinne toihin pariks vuodeks kerrallaan ja niilla on siella periaatteessa oma kyla, josta loytyy kauppaa, sairaalaa, kahvilaa jne. Kuulemma ainoa mika niilta puuttuu on julkinen liikenne, joten jos ne tahtoo kaupunkiin, niin niiden taytyy kavella 3km bussipysakille ja ottaa sielta sitten busi. Epaselvaks tosin jai, etta mita ne sellasella edes tekis.. tuskin niille silla palkalla jaa kauheesti varaa lahtea kaupunkii shoppailemaan mitaan ylimaarasta.
Teeplantaaseilla on nykyaan kuulemma siirrytty koneelliseen teelehden poimintaan: ennen vanhaan ihmiset kulki siella sakki selassa ja poimi yhden teelehden kerrallaan sinne sakkiin kasin. Nyt ne kulkee siella sakki selassa ja poimii yhden teelehden kerrallaan sinne sakkii sellasille saksen nakosille. On kuulemma melkein puolet nopeempaa. Sitten siella on nykyaan helpompi kulkusilla alueilla ihan sellasia 20kg painavia laitteita, joita sitten aina kaksi miesta kantaa kasin niiden puskien paalla. Siina koneessa on sellaset sakset, jotka leikkaa lehdet ja sitten sellanen puhallin, joka puhaltaa ne sakkiin. Et nain se kehitys vaan kulkee...
Teeplantaasilla saatiin myos opastettu kierros siella itse tehtaalla. Oppaana toimi sellanen tytto, joka oli ilmeisesti juossut sielta 3km:n paasta bussipysakilta pitamaan sita kierrosta. Ainakin siita paatellen et se ei koko kierroksen aikana saanut hengitystaan tasaantumaan..kierroksen jalkeen kaytiin viela juomassa jaateeta plantaasin kahvilassa. Oli kylla tosi hyvaa. Taalla yleensa kun tilaa jaateeta niin saa sellasta normiteeta jailla, mutta kylla ne sentaan siella plantaasilla osas tehda oikeesti alyttomat hyvaa jaateeta.
Seuraa pysakki oli sitten perhostarha. Perhosissa ei kauheesti ollut katottavaa, vaikka olihan ne ihan isoja ja varikkaita. Musta tuntuu etta suurin osa niista loju kuolleena lattialla tai oli niin piilossa ettei niita nahnyt. Mutta siina tarhan yhteydessa oli myos sellanin toinen tarha, josta loyty kaikenmaailman liskoja, kaarmeita ja ties mita otokoita. Paasin pitamaan kadessa gekkoa ja skorpionia!
Perhosten jalkeen kaytiin sitten viela ampiaistarhalla ja jossain markkinoilla, joista ei nyt sen enmpaa oo kerrottavaa. Ja viela jossain buddhalaisessa temppelissa, joka oli ihan kiva, mutta varsin tavallinen..illalla kaytiin viela syomassa ja hostellin viidakkobaarissa nuotion aaressa olusilla. Aika hiljasta oli, oltiin paikan ainoot asiakkaat. Yo meidan kaytava paikoilla oli vahan levoton ja ihan alyttomat kylma, joten aamulla oltiin ihan valmiita jattamaan Cameron highland taakse ja suuntaamaan kohti Taman Negaran sademetsia.
Matka Taman Negaraan taittu minibussilla ja kesti koko paivan. Jerantut nimiseen kaupunkiin asti saatiin olla ainoot matkustajat bussissa, mutta sielta kyytiin nousi viimisen tunnin ajaks myos yks nainen. Se istu mun edessa ja soi peukaloaan ja pyritteli toisella kadella hiuskia sormien ymparille. Suunnattoman arsyttavaa. Teki mieli kysya et mika sita vaivaa..
Saavuttiin perille illalla joskus kuuden aikaan ja etittiin itsellemme huone. Illalla tavattiin australialaiset Emma, Martin, Sarah ja Laura. Ja todettiin taas kerran etta maailma on pieni: samaan ilallispoytaan meidan kanssa paaty myos Sabrina, joka oli meidan kanssa samassa minibussissa Cameron Highlandiin. Ja joskus maailma on ihan liian pieni: seurueeseen liitty myos hollantilainen Claudia. Nahtiin Claudia White Beachilla nettikahvilassa, jossa se istu meidan vieressa puhumassa Skypeen erittain kova aanisesta ja mulkoili meita vihasesti, joka kerta jos uskallettiin sanoa toisillemme jotain. Se oli edelleen ihan yhta arsyttava ja kova aaninen. Argh.
Seuraavana aamuna lahdettiin Sabrinaa lukuunottamatta yhdessa itse puistoon. Kaytiin testaamassa maailman pisin Canopy Walkway. Oli aika siistia heilua siella korkeuksissa katselemassa viidakkoa. Caopyn jalkeen kiivettiin viela sellasella vuorelle ja sielta kierreltiin sitten vahan pidempaa reittia alas. Kaiken kaikiaan meidan viidakkovaellus kesti sellasen 3,5h. Tutustuttiin loppumatkasta myos iilimatoihin, joita liimautu meidan nilkkoihin kun rammittiin mudassa. Melkosen allottavia otuksia ovat.
Iltapaiva kulu hengaillessa ja illalal kaytiin viela muiden kanssa syomassa, koska ne oli kaikki lahdossa seuraavana aamuna jatkamaan matkaa. Seuraavana aamuna nukuttiin pitkaan, kaytiin lounaalla ja suunattiin sitten puiston infoon varaamaan meille Hide seuraavaks yoks. Paastiin sinne infoon 12.45 ja loydettiin lappunen, etta ne aukasee kello 15. Voi jes. Oispa ollut ehka fiksua selvittaa aukiolo ajat etukateen. Mutta minkas teet. Kun Info sitten lopulta aukes nii Hiden varaaminen onnistu mutkitta ja paastiin alottamaan meidan viidakkoseikkailu.
Vaellus Hidelle oli jotekin paljon jannittavampaa, kun edellisen aamun vaellus. Johtu varmaan siita etta oltiin kahdestaan. Viimiset puol kilsaa elettiin jannityksessa myos siksi, etta oltiin vahan epavarmoja siita kuljettiinko edes oikeeseen suuntaan, kun joku viidakkovandaali oli kayny kaatamassa opaskyltit viimisessa risteyksessa. Ajatus siita et harhailtaisiin siella viela pimeen tulon jalkeen ei kauheesti houkuttanut. Mutta sielta se Hide sitten lopulta ilmesty viidakon keskelta. Oltiin odotettu jotain parin tikun varassa heiluvaa hokkelia, joten yllatys oli melkonen kun loydettiin oikeen maja, josta loyty kaikki mukavuudet kuten suihku ja vessa! Aika hyvin euron arvosta.
Koska tultiin paikalle ensimmaisina, niin varattii itsellemme ylapeti, josti naki sopivasti suoraan ulos, ja viriteltiin sinne mukava leiri moskiittoverkon kanssa.
Ja sitten vaan odoteltiin pimeeta. Ilman isoa taskulamppua ja opasta ei oikeestaan odotettu nakevamme muita elaimia kun lintuja, perhosia ja otokoita, mutta ennen kun tuli pimeeta niin nahtiin joku peuraelain. Koska oon ilmeisesti nukkunut ylaasteen bilsan tunneille just sillon, kun kasiteltiin viidakon peuralajeja, niin en nyt osaa tarkemmin kertoa et mikahan peura oli kyseessa..mutta iso se oli. Yolla nahtiin sitten lepakoita ja tulikarpasia ja siina se. Aanimaisema (huomaatteko, oon ollu hereilla ainakin jollain tunneilla, kun osaan kayttaa nain hienoja sanoja =P..) oli ihan uskomaton. Kaiken maailman sirinaa ja sirkutusta. Ja paljon aania, jotka muistutti jotain tyokaluja. Kuultiin ainakin apinoita, sitten jotain koiran haukuntaa ja kissan mau'untaa muistuttavaa...ja niita lepakoita ja otokoita. Oli melkonen orkesteri.
Aamulla pakattiin kamat ja suunnattiin takasin kohti Kuala Tahania. Matkalla poikettiin kaymaan lepakkoluolilla (tai lepakkomies luolilla, kuten ranskalaiset asian esittaa). Taytyy myontaa ettei ihan uskallettu kulkea koko luola lapi, kun siella oli ahdasta, markaa ja pimeeta. Ja meilla vaan pikkunen taskulamppu. Sen verran nahtiin etta katto oli taynna lepakoita. Ja kylla niita siella ihan hyvin hereillakin oli...kylla me suu aukosta ainakin sellaen 5m metria uskallettiin eteenpain ennen kun rohkeupetti ja palattiin samoja jalkia kun tultiinkin =D..
Kuala Tahanissa jouduttiin odottelemaan venetta aika kauan, mutta enematka oli jokea pitkin oli kylla ihan hieno kokemus. Illalla saavuttiin sitten Jerantutiin, joka on todella tylsa kaupunki. Taalla myydaan kaupoissa (kaikissa naissa viidessa) vaan pesuvateja, henkareita ja rakennusvalineita. Muuta taalla ei sitten ookkaan. Nettikin on ihan alyttoman kallis ja eilen illalla kaikki paikat meni kiinni jo kahdeksalta. Ens yona hypataan junaan suuntana Singapore. Ja Singaporesta sitten tiistaina kohti Vietnamia! Vihdoin! En enaa malttas odottaa Ha Long Bayta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti