Kuten viimeksikin nakojaan ehdin kertoa, niin Hanoin jalkeen suuntana oli kauan odotettu Ha Long Bay. Tiedoksi kaikille (jotka ei viela tieda) niin osallistuin tossa toissa vuonna koulussa Vietnam yhteistyokurssille (valilla vahan paremmalla ja valilla vahan huonommalla menestyksella...tai siis lasnaololla) ja siita asti Ha Long Bay on kovasti houkattanut. Mutta takasin asiaan. Herattiin aamulla ihan alyttoman aikasin ja onnistuttiin saamaan aamun ensimmainen bussi kohti Ha Long Citya. Muuten ihan loistavaa, mutta Ha Long City ei sitten ollutkaan ihan se kaupunki mihin haluttiin, vaan sellanen joku tuppukyla sen vieressa. Bussissa oli jaatavan kylma ja vahan valia pysahdeltiin tien sivuun, koska kuski halus polttaa tupakkaa tai moikata tuttuja. Ja aamupalallekin piti tietysti pysahtya...lisaks noin metrin valein hidastettiin vauhtia et yks seta saatto avata oven ja huudella tien vieressa seisoville ihmisille, josko ne tahtos tulla kyytiin. Matka kesti sitten syysta tai toisesta pienen ikuisuuden...Lopulta se bussi sitten jatti meidat johonkin risteykseen, eika meresta ollut tietoakaan. Hetki siina pyorittiin kyselemassa etta mihinkahan suuntaan pitas lahtea ennen kun sitten alettiin taivaltaa sinne pain missa arveltiin meren olevan. Moto kuskit koitti kovasti tarjota kyytia ja selitti etta Ha long baylle on pitka matka. Matkan pituus vaihteli 6 kilometrista aina 11 kilometriin. Paatettiin kuitenkin sitkeina sisseina selvita siita kavellen.
Ei se matka tainnut sitten loppujen lopuks olla kun sellanen 4km, mutta kylla sekin kieltamatta valilla vahan pitkalta tuntu, kun ei ollut edes ihan varma etta oliko suunta oikea. Mutta lopulta sitten mutkan takaa ilmesty esiin satama, joka oli niin taynna risteilijoita etta huhhuh..paadyttiin ostamaan yhden yon kestava ristely, johon kuulu ruuat ja luolavisiitti. Laiva oli ihan mukava, hytti oli oikeen luksusta ja ruuat oli ihan yllattavan hyvia: aamupalaa lukuunottamatta jokasella aterialla sai syotya mahansa ihan tayteen. Odotin koulussa kaymani kurssin perusteella etta siella luolassa olis ihan hirveen raikeet neonvalot, mutta ne (osin kylla varilliset) valot jotka siella oli, niin oli musta ihan hillittyja ja kauniita. En sitten tieda oliko ne samoja "kammottavia neon valoja", joista siella kurssilla puhuttiin.
Muutenkin luola oli varsin vaikuttavan kokonen ja nakonen! Illalla paastiin viela melomaan, mika oli tosi mukava yllatys. Maisemat Ha Long Baylla oli kylla ihan uskomattomat, suosittelen kaikille! Ja ei, ma en unohtanut ottaa kuvia ja lupaan ladata niita tannekin heti kun vaan jostain taas loytyy edes jotenkin siedettavalla nopeudella toimiva netti...
Meidan suunnitelmissa oli Ha Long Bayn jalkeen jatkaa Hoianin kautta Saigoniin, koska siella oli oikeesti tosi kylma ja kaivattiin takasin lampimaan. Kavi kuitenkin niin, etta bussikyydin jarkkaaminen Hoianiin osottautu vahan turhan tuskalliseks tehtavaks ottaen huomioon etta aiottiin viettaa siella maksimissaan yks yo. Hinnat kuulosti ihan hirveilta ja kaikki meni jotenkin tosi vaikeeks...lopulta yksien ruotsalaisten kanssa kyllastyttiin koko bussitouhuun ja paatettin Hanoissa marssia rautatieasemalle kysymaan etta mitahan junailu Vietnamissa mahtas maksaa. Me oltiin niin kurkkuamme myoten taynna koko touhua, etta paatettiin skipata koko Hoi'an ja menna suoraan Saigoniin. Rautatieasemalta loydettiinkin sopivan hintanen juna, kovilla makuupaikoilla, joka kestikin vaan 39,5h. Harkittiin ensin myos kovia istumapaikkoja, mutta luojalle kiitos ei niita otettu. Ne paikat nimittain naytti suunnilleen yhta mukavilta kun kirkon penkit...
Junamatka ei ollut ihan niita kaikkein mukavimpia. Ekana yona oli ihan jaatavan kylma. Ja se juna piti aivan jarjetonta metelia. sen 39 tunnin aikana varmaan kuulovaurioitu pahasti. Ei siella pystyny edessa kunnolla puhumaan sen kolinan ja paukkeen yli. Tavattiin siella tosin Li ja Hang, jotka autto mua tilamaan meilla paivallista junan kanttiinista, jossa kukaan ei puhunu sanaakaan englantia. Muutenkin ne oli tosi kivoja tyttoja, ja niiden ansiosta vietnamilaiset sai ekat plussapisteet. Tahan asti kaikki oli vaan koittanut huijata meita joka kaanteessa...Ja jos se junamatka ei muuten ollut tarpeeks mukava, niin se juna oli viela sellasen pari tuntia myohassa. Ja sen viimiset parituntia saatiin kuunnella radiosta vietnamilaista musiikkia. Ja arvatkaa vaan kuinka kovalla se musiikki oli, etta se kuulu sen junan pitaman metelin yli? Ihme jos on kuulosta enaa mitaan jaljella sen jalkeen...
Saigonissa ensimmainen tehtava oli sitten (kuten nyt yleensakin jokapaikassa) etsia yopaikka. Saatiin kannoillemma joku vanha mummo, joka mainosti omaa paikkaansa ja seuras meita paikasta toiseen selittaen niiden hotellien hintoja ja tasoja ja ties mita. Alko jossain vaiheessa ihan hiukan rasittaa, kun siita ei paassyt millaan eroon. Lopulta loydettiin sopivan hintanen huone, tosin tietty se oli kuudennessa kerroksessa. Ma luulen etta naa nayttaa vasyneille vieraille aina kaikkein ylimpana olevan huoneen, etta sitten kun on kiivenny rinkkaselassa sinne, niin on valmis ottamaan sen vaikka se ois millanen...selva salaliitto!
Saigon vaikutti heti mukavalta kaupungilta ja sita mielta ollaan yha edelleen. Ihmiset oli mukavia ja tunnelma jotenkin rennompi kun pohjoisvietnamissa. Liikenne ei ollut yhtaan niin hirveeta kun mita etukateen kaikki (mm. lonely planet) pelotteli. Olihan niita skoottereita melkoset maarat, enka yhtaan ihmettele ettta siella kuolee liikenteessa 100-150 ihmista kuukaudessa...mutta kavellen katujen yli paasi ihan kohtalaisen helposti. Vaikka myonnettakoon, etta edelleen aika tiiviisti roikuin tommin kadessa kiinni =P..
Kun oltiin asetuttu kodiks meidan hostelliin, niin lahdettiin tutustumaan "War remnants" - museoon. Tulipa siina sitten nahtya sekin museo, joka aiheutti painajaisia. Seuraavana yona nimittain pakenin pommeja ja luoteja minka kerkesin. Museo oli siis varsin jarkyttava, taynna valokuvia sodasta ja sodan uhreista. Eniten ehka kosketti kuvat "agent orange" nimisen myrkyn uhrien kuvista.
Museon kamaluuden jalkeen kierreltiin kaupunkia ja varattiin seuraavaks aamuks retki cu chi-tunneleille. Aamulla siis taas kerran aikanen heratys ja menoks. Matkalla tunneleille pysahdyttiin jossain "handicap handicraft" -kasityokeskuksessa ja saatiin meidan oppaalta myos kaupunkikierros. Meidan opas oli itse taistellut etelavietnamin joukoissa 60-68 ja kun se viela puhu hyvaa englantia niin retkesta sai kylla sen kanssa aika paljon irtikin. On se kylla ihan uskomatonta kuvitella etta ne ihmiset on oikeesti asunut niissa tunneleissa ja liikkunut niissa monien kilometrien matkoja. Me ryomittiin yhta tunnelia ehka muutama sata metria ja siina jo sai hien pintaan...ja pidempi matka ois kylla varmaan alkanu aiheuttaa jotain ahtaanpaikan kammoa, kun siela oli aika tunkkanen ilmakin.
Kuvia tunnelistakin luvassa myohemmin. Saatiin siella myos syodaksemme jotain perunan makusta juuresta ja kuumaa vetta, jolla ne sissit siella eleli. Ei se pahaa ollut, mutta voin kuvitella etta saattas se hiukan alkaa tokkia jos ei ikina sais mitaan muuta...
Kun palattiin Saigoniin niin otettiin suunnaks Sharks vesipuisto. Vesiliukumaet oli ihan hauskoja ja kylla niita nyt hetken jakso. Mutta parasta oli etta siella oli sauna! Hoyrysauna vaan mutta kuitenkin. Vedettiin muuta kierros saunaa, lamminta poreallasta, kylmavesiallasta, saunaa jne. Ja oli kylla ihan uskomattoman puhdistavaa..sain kuorittua ehka noin 100 kerrosta kuollutta ihoa.
Illalla sitten ostettiin meille bussiliput Kambodzaan. Ilalliseen ei enaa jaanyt hirveesti vietnamilaista rahaa, mutta kylla silla viela mahansa suhteellisen tayteen sai. Seuraavana aamuna sitten hypattiin bussiin ja lahdettiin kohti rajaa. Rajamuodollisuudet oli vahan kummalisia. Jouduttiin ensin yhdessa pisteessa luovuttaan meidan passi ja sitten ne kiikutti ne kaikki passit seuraavaan pisteeseen ja huuteli sielta millon kenenkin passi oli valmis. Ja sitten piti koittaa tunkea kaikkien edessa seisovien ihmisten ohi hakemaan se. Ja valilla jengi kavi ite kattelemassa valmiiks saatuja passeja, jotka ne virkailijat vaan jatti lojumaan siihen poydille. Pelkasin hiukan etta joku viela "vahingossa" vie meidan passit omansa sijasta. Lopulta sitten kaikki meidan bussissa oli saanut passinsa ja toisella raja-asemalla me vaan annettiin passit meidan "matkanjohtajalle" ja jatkettiin ite matkaa sellaseen lounaspaikkaan. Se meidan matkanjohtaja sitten karautti myohemmin skootterilla perassa meidan passien kanssa ja saatiin sitten Kambodzan viisumilla varustetut passimme takasin, kun matka jatku...
Lounaspaikka oli vahan kummallinen. Siella oli sellanen seisova poyta js itten menu ja kaikki kovasti selitti etta kaikki maksaa 1,5 dollaria. Lopulta sitten paadyttiin tilaamaan yhdelta sedalta ruokaa. Ja koska oletettiin etta se koko hoito oli samaa lafkaa niin sitten otettiin siita seisovasta poydasta sita, mika eniten naytti silta mita tilattiin. Mutta eihan se nyt niin mennytkaan. Vaan se seta oli tilanny meille ne ruuat jostain takahuoneesta ja oli sitten ihan vihasena kun ei enaa haluttukkaan niita. Hups. No, ei silti sitten lopulta jouduttu maksamaan kun yhdesta ruuasta. Mutta kylla se seta ois meidat tappanu katseellaan, jos moinen ois mahdollista...
Meilla oli tarkotuksena Phnom Penhista ottaa heti bussi Sihanoukvilleen ja treffata Paula siella. Mutta jostain taysin kasittamattomasta syysta maan paakaupungista ei ilmeisesti enaa paase pois 14.30 jalkeen. Kun ensin oltiin kuljeskeltu kaupungin bussiasemalta toiselle varmaan reilun tunnin verran, jouduttiin sitten lopulta luovuttamaan ja varaamaan liput seuraavaks aamuks ja etsimaan itellemme hostelli Phnom Penhista. Ja aamulla taas aikasin ylos ja bussiin. Ja taas siihen muutaman sadan kilometrin matkaan saatiin kulumaan sellanen 5h kun oli pakko pitaa lounastaukoa ja ties mita. En kylla ymmarra miten taalla ei ihmiset kesta istua bussissa paria tuntia kauempaa ilma ruokataukoa!
Yllattaen Sihanoukvillen bussiasema ei ollut ihan siina kohdin, missa Lonely Planetn kartta anto ymmartaa ja sen seurauksena paadyttiin tekemaan rinkkojemme kanssa paivan kuumimpaan aikaan sellanen reilun tunnin kierros pitkin kylan pikkusia katuja vaan paatyaksemme takasin suunnilleen siihen mista lahdettiin. Ekan puol tuntia yks maailman rasittavin tuktuk-kuski viela seuras meita ja hoki miten me kylla lopulta mennaan sen kyytiin...ja pyh, mehan kavellaan vaikka mika olis! Tosin teki jossain vaiheessa melkein mieli pysayttaa joku toinen kuljettaja ja nousta ihan kiusaks sen kyytiin.
Lopulta sitten loydettiin oikea tie ja sen paasta Paula! Oli tosi kiva nahda pitkasta aikaa. Kun ensin heitettiin rinkat Paulan huoneeseen, niin suunnattiin sitten ihan saman tien rannalle ja uimaan. Ja samaa harrastettiin myos seuraavana paivana. Eli maattiin auringossa ja kaytiin uimassa ja syotiin. Varsin mukavaa. Taytyy vaan ihmetella, etta kun tassa kerran ollaan mukamas "lomalla", niin miten ihmeessa tuntuu niin luksukselta kun saa kerrankin nukkua yli 7? Tai viela enemman miten sita ei enaa millaan osaa nukkua yli 8 sillonkaan kun sais? Sihanoukvillen ranta oli ihan mukava ja vesi oli tosi tosi lamminta. Kerjalaisia ja kaupustelijoita siella nyt tietysti riitti, mutta ei niitakaan mitenkaan ihan liikaa ollut. Ja ruoka oli tosi hyvaa, joskin vahan kalliimpaa kun paakaupungissa. Ei mikaan ihme tietenkaan, koska se oli ihan turisti kyla, niin tottakai siella oli myos turistihinnat.
Kun oli kaks paivaa maattu rannalla niin otettiin kolmeen pekkaan bussitakasin Pnohm Penhiin. Olipas taas tuttua ja turvallista, kun piti herata ennen seiskaa ja lahtea etsimaan tieta asemalle. Pnohm Penissa kaytiin Tommin kanssa Tuol Seng museossa. Eli vanhassa koulussa, jonka Khmer Rogue joukot muutti vankilaks ja kidutuskeskukseksi. Nahtiin taas paljon pienia selleja ja kamalia kuvia. Ei ihan yhta kamlaa kun vietnamissa, mutta eipa tuollakaan paljoa hymyilyttanyt. Kylla sita vaan ihmiset pystyy ihan uskomattoman kammottaviin tekoihin...
Tanaan kaytiin Killing Fieldseilla eli siella missa Khmer Rogue sotilaat tappo ne kidutuksen uhrit. Mun mielesta oli hiukan kammottavaa, etta niiden uhrien paakalloja ja luita sailottiin siella kaikkien naytilla. Voishan site uhrien muistoa nyt muutenkin kunnioittaa ja vaikka ihan haudata ne ihmiset. Taallakin pain kun toi uskonto nayttelee vahan erilaista rollia kun mun maailman kuvassa. Muuten siella paikanpaalla ei sitten enaa ollut muuta kun muutama kuoppa ja kyltti. Oltas ehka odotettu jotain vahan enemman nahtavaa..
Huomenna suuntana on Siem Reap ja siella Angor Watin -temppelit, yks matkan odotetuista kohokohdista. Toivottavasti ei ihan hirveesti petyta, kun niita temppeleita ei ilmeisesti ihan ilmaseks paase ihastelemaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti