maanantai 3. toukokuuta 2010

Kaikki loppuu aikanaan...

Alotetaanpas talla kertaa muistutuksella siita, etta valokuvia on tosiaan luvassa kun paastaan Suomeen ja saan kameran johdon. Ihan vaan jos joku on ihmetellyt...

Keskiviikkona suunnattiin siis Anjuna nimiseen rantakylaan markkinoille. Paikka oli pieni ja todella todella hiljanen. Siella huomas selvasti etta kausi on todellakin loppumassa..markkinat nyt ei ollut kovinkaa kummoset, samaa tavaraa kun kaikkialla muuallakin ja hinnatkin varmaan aika samoissa. Mutta mukava aamupaiva kuitenkin vietettiin kyseisessa kylasessa. Syotiin tosi hyvaa hedelmasalaattia mansikoilla, mangolla, banaanilla ja suunnilleen kaikilla mahdollisilla hedelmilla. Nam.

Torstai vietettiin sitten taas tuttuun tapaan altaalla. Perjantai ei valjennyt aurinkoisena vaan vietettiin aamun ensimmaiset hetket katellen ukkosta ja kaatosadetta. Kun sade vahan hellitti suunnattiin Candolimin rannalle noin neljan kilometrin paahan. Bussi jatti meidat ystavallisesti kesken matkan pois selittaen et meidan pysakki on siina. Sitten se jatko matkaansa samaan suuntaan kun mekin. No, ei ainakaan ollut liian kuuma kavella. Kiivettiin katsomaan Fort Aquadan linnotusta, joka oli melko perus. Siella oli vallihauta ja pieni muuri ja ihan kivat nakoalat. Lp lupas etta sinne olis maksanut sisaan 5e, mutta eipa taaskaan ollut ketaan kyselemassa rahaa. Paasin taas myos poseeraamaan muiden valokuviin. En todellakaan ymmarra kuka tahtos olla julkkis...

Linnotuksen jalkeen kaytiin viela rannalla katsomassa River Queen nimista laivaa, joka on ajanut karille ihan siine uimarannan lahella. Oli melkonen ilmestys. Mutta en kylla kuollaksenikaan ymmarra minka takai kyseinen laiva on tullut niin lahelle rantaa..Lounaan jalkeen suunnattiin sitten takasin "kotiin" hengailemaan. Ai, kaytiin myos katsomassa Aasian vanhin tyyppiaan oleva majakka, jonka Portugalilaiset oli rakentanut joskus 1800-luvun lopulla. Oli kylla niin mitaansanomaton tuikku etta..reposaaresta loydatte vaikuttavamman.

Meidan luotettava saatiedotus oli luvannut etta koko loppu ajan sataa ja ukkostaa, mutta onneks se (taas kerran) oli vaarassa ja lauantaina oli jo ihan auringoista, joskaan ei ehka ihan niin kuuma kun yleensa. Lauantai ja sunnuntaikin vietettiin sitten vaan altaalla. Eilen illalla tosin kaytiin sitten brittipubissa syomassa hampurilaista ja kattomassa pelia. On se niiden futisjuttu kylla niin omaa touhuansa. Oltas paasty lyonmaan vetoakin pelin lopputuloksesta, mutta jatettiin talla kertaa valiin. Tommi lopetti vajaan kuukauden uransa kasvissyojana ja tilas doublebeef-burgerin. Voi sanoa, etta loppu kylla kasvissyonti kerrallaan, koska se sai eteensa kaksi isoa pihvia sampyloiden valissa ja muutaman ranskalaisen ristissa. Ei siis mitaan muuta. Taytyy sanoa, etta kylla mun kasvishampurilainen, joka pihvin lisaks sisalsi myos mm. tomaattia ja salaattia oli hieman houkuttelevampi myos Tommin mielesta ;)

Tana aamuna kaveltiin Baga nimiselle rannalla ja loydettiin helposti sen paasta etsimamme: vene ja mies, joka suostu hetken tinkaamisen jalkeen viemaan meidat merelle katselemaan delfiineja. Saatiin lisaks pelastusliivit (aika surkeet tosin, mutta kuitenkin), mika oli helpotus kun oli candolissa katellut kun niille retkille lahdettiin pikkusilla paateilla ilman liiveja ja taa meri tosiaan on aika voimakas taalla...jos safari meni vahan monkaan sen suhteen etta ei nahty tiikereita, niin taa kylla kivasti korvas sen. Sellasia kauniita ja sulavia pullonokkasia otuksia. Melkosen veikeita, kun ne liikku silleen laumassa yhdessa tuumin. Nahtiin ne muutaman kerran melko laheltakin, mutta silleen kuitenkin ettei ne edes yrittanyt vieda meita liian lahelle vaan pidettiin sellasta sopivan tuntusta valia, etta tuntu ettei ne kauheesti hairiintynyt. Oon halunnut nahda delfiinin siita asti (kylla, en ole ikina kaynyt sarkanniemen delfinaariossa) kun kattelin pienena flipperia sunnuntaisin. Joten olin kylla kovasti innoissani. Nyt on uitu haitten kanssa ja nahty delfiineja joten seuraavaksi on sitten valaitten vuoro!

Huomenna sitten kirjaudutaan ulos ja matkataan aamulla Panjimiin, jonne jatetaan rinkat paivaksi ja jatketaan katselemaan Old Goan nahtavyyksia. Illalla yhdeksalta lahtee meidan bussi Panjimista ja keskiviikko aamuna ollaan toivottavasti Mumbaissa. Sielta lennetaan illalla Delhiin, josta jatketaan yolla Moskovaan. Siella saadaan hengata taas mukavat 5h (kuten varmaan muillakin kentilla) ennen lentoa Helsinkiin. Kotimatkalle lahteminen ei talla hetkella kuitenkaan tunnu kovin pahalta. Siihen on varmaan kaksikin syyta. Ensinnakin ollaan oltu paikallamme nyt kaksi viikkoa (lukuunottamatta paivaretkia lahiymparistoon) ja on ihan kiva paasta taas matkaan. Vaikkakin sitten kohti kotia. Lisaks kun paastaan Tampereelle torstai-iltana, niin voidaankin heti alkaa pakata laukkuja Yllaksen matkaa varten, lahto sinne on nimittain aikasin lauantai aamuna. Joten ihan suoraan arkeen ei tarvi kuitenkaan palata! Mutta seuraavaksi luvassa siis loppuraportti kotoa :)

Tommin kommentti: *Vajaan kuukauden kasvissyonti rupeaman jalkeen en ymmarra taannoista purnausta koulujen yhdesta kasvisruokapaivasta, kasvisruuasta saa tosi monipuolista ruokaa jos vaan kayttaa mielikuvitusta. En kylla toisaalta ymmarra pelkkaa kasvisruokavaliotakaan, joten aion jatkossakin syoda kaikkea muuta paitsi ihmista*

Ei kommentteja: