torstai 15. huhtikuuta 2010

Intia vs Suomi

Hei!

Tultiin nyt tanaankin nettiin kun tassa odotellaan safarin jalkeen bussin lahtoa. Aikaa viela sellanen 6h ja on niin kuuma ettei mitaan jaksa tehda. Safari oli ihan hauska. Ei nahty tiikereita eika leopardeja, mutta en oikeestaan odottanutkaan. Sen sijaan nahtiin paljon kaikkia hirvia, antilooppeeja, peuroja. Lisaks yksi magnusti (tai mika lie) ja paljon paljon melko isojakin apinoita. Ja riikinkukkoja. Oli ilmeisesti tosi iso juttu etta ne urokset tanssi ne hoyhenet ojossa, koska kaikki oppaat ja venemiehet oli ihan innoissaan. Noh, ehka se sitten on, mutta ma nain pienena niita aika monta kertaa kirvatsissa sulat ojossa, et en ihan kauheita kikseja siita saanut. Lisaks nahtiin paljon kauniita lintuja ja krokotiileja. Ekaks olin vahan pettyny kun ne krokot oli vaan vedessa ja naytti liikkuvilta kivilta, mut sit mentiin veneilemaan ja nain kiikareilla yhden silmat! Jee. Riittaa mulle. Oli mukava retki. ja kun lahdettiin 04.45 niin oli ihan mukavan viileetakin melkein loppuun asti =D

No niin. Mutta se safarista, menneenpa paivan aiheeseen. Eli ajattelin kertoa milta Intia nain viikon jalkeen tuntuu verrattuna Suomeen. Aloitetaan selvimmasta eroavaisuudesta.

1. Likaisuus
Okei. Kuvitelkaas kaikki jotkut suomalaiset festarit. Sitten kuvittelette sen alueen festareiden jalkeen. Vaikka jonkun sellasen "ruokakadun". Ja sitten kuvittelette ettei siella alunperinkaan ollut yhtaan roskista ja nekin roskat ja ruuan jamat on siina kadulla. Got the picture? Okei. Sielta loytyy sit ainakin roskia, ruuan tahteita, vahan oksennusta jostain nurkasta ja joku on ehka keksinyt etta on hyva idea kayda kusella kojujen valissa. Seuraavaks kertokaa roskien maara esimerkiks kahdella ja ulosteiden maara vaikkapa neljalla. Lisatkaa sinne muutama kymmenen lehmaa ja koiraa juoksentelemaan ja ulostelemaan pitkin sita kujaa. Nyt aletaan olla aika lahella Intialaisen kaupungin katukuvaa. Talla hetkella ollaan Khajurahossa ja taalla on tosi siistia, mutta toi oli normaalitilanne ainakin Delhissa ja Varanasissa. En ymmarra miten naa ihmiset ei saa taalta kaiken maailman tappavia bakteereita ihan jatkuvalla syotolla.

2. Hajut
Taa maa on siita kauheen erilainen, etta taalla jotenkin koko ajan aistii kaikilla aisteilla. Menaanpa takasin sinne roskaselle festarikujalle ja lisataan siihen =40'c lamminta ja muutama tuhat ihmista. Voitte varmaan kuvitella sielta nousevat hajut? No sitten lisataan niihin kojuihin ihmisia tekemaan initialaisia ruokia ja polttamaan miljoonia eri hajusia suitsukkeita. Sita hajujen sekamelskaa. Kuvaavaa on ehka etta Varanasissa haistoin kerran ihanan tuoksun ja oikeen vedin henkea etta mikahan taa on. Niiden kahden askeleen aikana, jotka sen hengenvedon aikana kavelin se haju ehti muuttua taivaallisesta tuoksusta ihan karmivaks lemuksi. Enaa en veda syvaan henkea vaan hengittelen ihan vaan pinnallisesti: sillon tallon hyvia ja sillon tallon vahan vahemman hyvia hajuja. Koitin miettia et milta Suomessa ulkona haisee ja tulin siihen tulokseen et useimmiten ei yhtaan millekkaan...tulee mieleen vaan kesalla leikattu ruoho ja jos joku grillaa mut siina se. Miten ees voi olla niin neutraalia?

3. Liikenne
No. Liikenne on taalla vaaran puoleinen. Se yks kasittamaton kaaos, tuktuk kuskien odotettava elinika ei voi olla kovin korkee. Kaikkialla torvet soi ja ihmiset huutaa. Siella on sekasin jalankulkijaa, pyotaa, riksaa, tuktukia, autoja, rekkoja, busseja, koiria ja lehmia. Nyt ainakin. Kaikki tuntuu liikkuvan miten sattuu ja minne sattuu ja tekee akillisia pysahdyksia ja kaannoksia ja huuh. Kaikenlisaks kaikki tiet on kuoppasia ja kapeita. Arvatkaa hermostuttaako tuleva yo bussissa? Toistaseks me ollaan selvitty silla et Agrassa kaadettiin yks pyorraileva pikkupoika ja Delhissa pari kertaa tuktukien kulmat vahan kolahteli mutkissa.

4. Perheet
Perhe on taalla aika iso juttu. Varsinkin koyhimmissa talouksissa vaikuttaa olevan ihan hirveita maaria lapsia, mutta meidan Agra oppaan mukaan rikkaammat tekee vaan 2 lasta yleensa. Lisaks muslimeilla ja jollain toisella uskontokunnalla on tosi paljon lapsia, koska ne ei usko ehkasyyn. Kaikki liikku aina asemilla isoissa laumoissa, jossa on mukana koko perhe vauvasta vaariin. Ja ne laumat on siis isoja.

5. Koulutus
En tieda et moniko taalla kay koulua, mutta ainakin naill pienemmilla paikoilla vaikuttaa silta et tosi harva. Yleensa lapsia nakee vaan tekemassa toita. Delhissa muutaman kerran naky koulukassien kanssa lapsia, mutta sellanen fiilis on etta kovin moni tassa maassa kouluun paase. Ne jotka paasee lahtee vaihtoon ja toihin ulkomaille eika tahdo enaa muuttaa takasin. Nain sanoo Agra oppaamme. Ja huomaa sen siitakin,etta kun taalla erikseen intialaisten ja turistien hinnat,niin myos ne intialaiset jotka asuu pysyvasti tai yli 6kk ulkomailla maksaa turistien hintoja.

6. Koyhyys
Koyhyys hyppaa taalla silmille enemman kun muualla aasiassa missa ollaan reissattu. Jos koukkuniemessa on vahan kurjat olot, niin taalla moni vanhus (huom, kyseessa on kuitenkin maa jossa vanhuutta itsessaan arvostetaan erilailla kun lansimaissa) kulkee keppikadessa ja kerjaa. Asemilla ja muutenkin on myos tosi paljon surkeita katulapsia. Nekin jotka ei kerjaa ja joilla on kai kotikin on tosi tosi likasia, huonosti puettuja ja laihoja. Paikat on kaikkialla vahan remapallaan ja koyhyys nakyy kylla ihan kaikkialla.

7. Infrastruktuuri
Infra on ihan olematon. Kaikin puolin. Sahkot ei toimi, autot ei toimi, talot on ihan romahtaneita, tiet on olemattomia ja kuoppasia. Rautatieverkko on kunnossa, kiitos Brittien. Mistaan muusta niita ei kai sitten taalla kauheesti kiitellakkaan. Rautatietkin tosin alkaa vahan rapistua, huomaa ettei oo hirveesti rahaa ainakaan koyhien vaunuja korjailla ja puhdistaa. Korruptio kukoistaa ainakin poliisien piireissa ja (taas agra oppaan mukaan) nykyaan myos armeijassakin. Ja kaikkialla muuallakin varmaan.

8. Turisteihin suhtautuminen
Ihmiset tuijottaa samallalailla kun kiinassa ja heiluttelee ja osottaa hirveesti huomiota. Hyvassa ja pahassa. Asiakaspalvelu on usein tosi toykeeta (vahan kun venajalla) ja kestaa ikuisuuksia, mutta silti yleensa kaikki koittaa kovasti auttaa ja saada asiat hoidettua. Englantia puhutaan tosi hyvin, vahvalla murteella mutta hyyin. Mutta sehan onkin taalla yksi virallisista kielista.

Ehka tassa nyt ensi alkuun. Jatkan sitten joskus. Mutta taitaa suomi naissa kaikissa voittaa Intian. Kiitos ilmainen koulutus, sujuva liikenne, hyva infra. Ja ollaanhan me kaikki tosi rikkaita, ei siita mihinkaan paase. Perheista ja turisteihin suhtautumisesta vaikea verrata: enpa ole ikina ollut turisti suomessa, etta vaikea sanoa =D. Ja kuka tykkaa etta on 16 lasta, kuka etta on 2....

Mut nyt taas venailemaan tulevaa yota bussissta.
Kuulumisiin!

Tommin kommentti: nyt ei jaksa.

Ei kommentteja: