keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Goa

Juna Goalle taisi sillon lahtea ihan ajallaan. Ikuinen mysteeri sen sijaan on se, miksei siella hienoilla tauluilla voi lukea kaikkien junien lahtoaikoja ja laitureita ja miks siella sitten lukee sellasia junia, jotka on (ainakin sen taulun mukaan) lahtenyt jo muutamia tunteja aikasemmin. Myos se on hieman epaselvaa, etta jos juna seisoo laiturilla jotain 3h ennen lahtoa, niin miksei kukaan tieda milta laiturilta se juna lahtee?!? Nojoo. Taa juna lahti siis ihan ajallaan ja matka suju ihan mukavasti. Pitkasta aikaa nahtiin useampiakin lankkareita samassa junassa.

Aamulla saavuttiin sitten Goalle ja juna viela pysas meidan asemallakin, vaikka luultiin etta jouduttas menemaan paatepysakille ehka noin 20km meidan kaupungin ohi. Asemalta saatiin tuktuk bussipysakille ja sielta loyty helposti bussi kohti meidan maaranpaata eli Galangutea. Taalta loyty mukava varikas hostelli uima-altaan kera. Ilmastointia ei ole, mutta taalla on hiukan viileempaa (n.38'C paivisin) ja merelta kay vilvottava tuuli, joten nukkumisolot on ihan siedettavat. Vahan ehka lampimat, mutta silti kestettavissa.

Taa on nyt todennakosesti meidan tukikohta loppunmatkan ajan, koska ollaan nahty oikeestaan kaikki mita haluttiin (Ajanta oli pakko jattaa valiin, koska sinne ei yksinkertasesti paassyt). Hampin rauniot on viela nakematta, mutta sinne paasee taalta ihan katevasti kaymaan. Taalta paasee myos katteleen Goan vahaisia nahtavyyksi ja markkinoita halvasti bussilla, joten ei ole varmaan enaa tarvetta lahtea mihinkaan. Loppuaika luvasas siis lahinna chillailua ja paivaretkia ennen sitten sita 2vrk kestavaa (juna, bussi, 4 lentokenttaa...) paluumatkaa Tampereelle.

Mut nyt ei sen enempaa. Tanaan koitettiin ruskettua istumalla aurinkovarjojen alla, mut ei se kauheen hyvin kylla toiminut. Huomenna ei menna rannalle vaan meidan uima-altaalle, katotaan tarttuuko siella vari paremmin =D...

Mutta palataan asiaan!

ps. nain vihdoin sen kauan kaipaami ruumiin, joita ei Varanasissa tullut vastaan. roudattin hikisina rinkkojamme kohti hostellia, kun yhtakkia takaa kuulu etta vaistakaas vahan ja sielta sitten muutama heppu tuli kantaen sellasilla puisilla paaereilla ruumista ja perassa pienimuotoinen kulkue. jee. sekin on nyt nahty =D, hyva ettei jaaty ruumiskulkueen alle.

Tommin kommentti:"Suomen nuorille, jotka haluavat ammatikseen olla julkkiksia: matkustakaa Kiinaan tai Intiaan ja saatte kokea milta tuntuu salamavalojen valke ja ihmisten tuijotus. Nain huomaat etta olo on kuin sirkuselaimella. Joten kouluttautukaa sopivasti ja hommatkaa muu tyo"

2 kommenttia:

Saara kirjoitti...

Oi oi, kyl kelpais itelleki joku kevyt Goa! Kauan ootte siellä? Plus tsempit loppumatkaan:) Te pääsetteki sit varmaan lentokoneil iha takasinki...:D

Hanna kirjoitti...

Heij!

Ollaan taalla ens tiistaihin (kaynee ilmi uudesta postauksestakin) ja sitten on luvassa pitkan pitka paluumatka. Toivottavasti paastaan lentan, ois aika kiva alkaa jarkkailla itseaan taalta jotenkin muuten =D..